Kokeile kuukausi maksutta

Ympäristökeskus ei näe liito-oravan estävän Leväsen koulun purkamista Kuopiossa

Pohjois-Savon ympäristökeskuksen mukaan Kuopion kaupunki voi asemakaavan mukaisesti purkaa käytöstä poistetun Leväsen koulun ilman liito-oravan suojelusta tehtävää poikkeamislupapäätöstä, vaikka eläimen on havaittu pesineen tai liikkuneen koulun ullakkotiloissa. Kuopio oli hakenut lupaa poiketa liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittämistä koskevasta luonnonsuojelulain kiellosta, ja ympäristökeskus katsoi, ettei hylättyä koulurakennusta voi pitää kyseisen lain mukaisena paikkana. Vastaavaa päätöstä ei ole Suomessa aiemmin tehty.

Liito-orava on EY:n luontodirektiivin liitteessä mainittu laji, jonka lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on luonnonsuojelulain 49 pykälän 1 momentin nojalla kielletty. Luonnonsuojelulain säännös vastaa Euroopan yhteisöjen luontodirektiivin 12 artiklan kohtaa 1 (d). Luonnonsuojelulaissa tai luontodirektiivissä ei kuitenkaan ole määritelty lisääntymis- ja levähdyspaikan käsitettä tarkemmin.

Luontodirektiivin artiklan 12 (1) alakohdan d) tarkoituksena on komission tulkintaohjeen mukaan suojella nimenomaan lisääntymis- ja levähdyspaikkoja osana lajin elinympäristöä ja varmistaa näiden paikkojen välinen ekologinen toimivuus (esim. kulkuyhteydet lisääntymis- ja levähdyspaikkojen välillä). Lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittämis- ja heikentämiskieltoa onkin pidettävä ensisijaisesti lajin elinympäristön suojeluna. Komission habitaattikomitean työryhmä on lisäksi linjannut, ettei liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittämis- ja heikentämiskieltoa tule soveltaa hylättyihin rakennuksiin.

Pohjois-Savon ympäristökeskuksen näkemyksen mukaan käytöstä poistunutta koulurakennusta ei voida edellä olevaan viitaten pitää luonnonsuojelulain 49 pykälän 1 momentin mukaisena liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkana eikä luonnonsuojelulain 49 pykälän 3 momentin mukaista lupaa näin ollen tarvita. Koulurakennus ei ole liito-oravan luontainen lisääntymis- ja levähdyspaikka eikä osa liito-oravan suojeltavaa elinympäristöä. Liito-oravan varsinainen lisääntymis- ja levähdyspaikka on kaavan virkistysalueella (V).

Ympäristökeskus katsoo, että liito-oravaesiintymä säilyy Kisällimestarin yritysalueen kaava-alueella siitä huolimatta, että koulurakennus puretaan ja tontti otetaan asemakaavan mukaiseen käyttöön. Koulurakennuksen tontin pohjois- ja eteläosaan jätetään hakemuksen mukaan puustoiset vyöhykkeet liito-oravan merkitsemien puiden ympärille eikä poikkeuslupaa liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittämis- ja heikentämiskiellosta tarvitse hakea tältäkään osin.

Ympäristökeskuksen päätökseen voi hakea muutosta valittamalla siitä Kuopion hallinto-oikeuteen.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Ympäristökeskus ei näe liito-oravan estävän Leväsen koulun purkamista Kuopiossa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat