Tutustu nyt 1 kk veloituksetta!

Helsingin Rautatientorin metroasema on jälleen auki

Metrojunat pysähtyvät Helsingin Rautatientorin metroasemalla jälleen 15. helmikuuta alkaen. Korjaustyöt kuitenkin jatkuvat, eivätkä aseman hissit ole vielä käytössä. Ne saadaan korjattua ensi kesän aikana. Vesivahingon vuoksi aikaistetussa liukuportaiden korjaushankkeessa korjataan yksi porras korjataan, joten neljästä liukuportaasta kolme on koko ajan käytössä. Kaikkiaan porrasremontti kestää noin vuoden.

Kuuntele juttu

Koska liukuportaat ovat alkuvaiheessa ainoa kulkuyhteys metrolaiturille, asema ei toistaiseksi palvele pyörätuolilla ja lastenvaunujen kanssa liikkuvia tai muita hissiä tarvitsevia metromatkustajia. Turvallisuussyistä lastenvaunuja tai pyörätuolia ei saa kuljettaa liukuportaissa. Lähimmät esteettömät asemat ovat Kaisaniemi ja Kamppi.

Rautatientorin metroasema on ollut suljettuna viime marraskuusta lähtien putkirikosta aiheutuneiden vesivahinkojen vuoksi. Normaalina arkipäivänä Helsingin vilkkaimmalla metroasemalla on noin 50 000 käyttäjää.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Helsingin Rautatientorin metroasema on jälleen auki”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat