Järvenpää ja Senaatti-kiinteistöt sopivat kiistansa Lepolasta
Järvenpää ja Senaatti-kiinteistöt ovat tehneet aiesopimuksen, joka päättää pitkäaikaisen Lepolan alueen pakkolunastuksesta alkaneen maakiistan. Kaupunki sai pakkolunastuksella vuosina 2008-2009 omistukseensa 50 hehtaaria Lepolan peltoaluetta, minne on asemakaavassa kaavoitettu noin 300 asuntoa. Sekä Lepolan osayleis- että asemakaavasta tehdyt valitukset ovat uhanneet viivyttää rakentamista vuosilla. Aiesopimuksen osana osapuolet ovat sopineet, että Senaatti-kiinteistöt vetää omalta osaltaan valitukset pois.

Valtion omistuksessa on vielä 25 hehtaaria Lepolan maita, joita halutaan aiesopimuksella kehittää. Senaatti-kiinteistöjen tavoite on luopua maa-alueiden omistuksesta kokonaan, koska valtiolla ei ole niille käyttöä. Aiesopimuksen perusteella Järvenpään kaupungin suoraan omistukseen siirretään erillisellä kaupalla 14 hehtaaria. Valtion omistukseen ja myöhemmin realisoitavaksi alueella jäävät muun muassa Navetanmäki ja Kyrölän mallitila.
Järvenpää on suunnitellut asemakaavoitettua Lepola I -aluetta yhteistyössä tulevien rakentajien ja asukkaiden kanssa niin sanotulla kumppanuuskaavoituksella. Rakentajakumppanit valittiin keväällä 2009 tontinluovutuskilpailulla ja omakotirakentajat ilmoittautumismenettelyllä. Nyt Järvenpään kaupunki voi aloittaa tonttikaupat, ja maanrakennustyöt pääsevät alueella alkamaan luultavasti jo tämän vuoden puolella.
Järvenpään kaupunki on ostamassa myös Hyvinkään koulukiinteistöt Oy:n omistaman Maaseutuopiston alueen. Tämän maakaupan ja Senaatti-kiinteistöjen kanssa solmitun aiesopimuksen myötä Järvenpään kaupunki on saamassa liki koko Lepolan alueen omistukseensa, mikä nopeuttaa alueen kehittämistä.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Järvenpää ja Senaatti-kiinteistöt sopivat kiistansa Lepolasta”