TVL korostaa yhteistyön merkitystä työmaiden turvallisuudessa
Rakennusalalla on pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että työmailla työskentelee useiden yritysten työntekijöitä ja vieläpä samanaikaisesti. Tapaturmavakuutuslaitosten liitto TVL korostaa tuoreessa TOT-tiedotteessaan, että työmaiden turvallisuuden hallinta vaatii rakennuttajan ja päätoteuttajan tiivistä yhteistyötä, joka perustuu sekä säädöksiin että toimiviin käytännön menettelytapoihin.

Rakennusalalla on pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että työmailla työskentelee useiden yritysten työntekijöitä ja vieläpä samanaikaisesti. Tapaturmavakuutuslaitosten liitto TVL korostaa tuoreessa TOT-tiedotteessaan, että työmaiden turvallisuuden hallinta vaatii rakennuttajan ja päätoteuttajan tiivistä yhteistyötä, joka perustuu sekä säädöksiin että toimiviin käytännön menettelytapoihin.
”Rakennusalan työturvallisuussäädöksissä määritellään rakennuttajan ja päätoteuttajan tehtävät eli selkeät pelisäännöt ovat olemassa. Toimijoiden yhteistyön tulisi lisäksi sujua työmaan arjessa, missä odottamattomia tilanteita syntyy jatkuvasti”, TVL:n erikoistutkija Hannu Tarvainen sanoo.
TVL nostaa esimerkeiksi kaksi työmaalla sattunutta putoamisonnettomuutta, joissa kummassakin yksi rakennustöitä tehnyt kuoli. Seuraavassa on tutkintaraporttien perusteella vedetty yhteen kyseisten onnettomuuksien kulku:
- Koulurakennuksen väliseinätyö oli kolmannessa kerroksessa loppusuoralla. Työ keskeytyi lyhyeksi aikaa, kun neljä kipsilevyä jäi puuttumaan. Samaan aikaan toisen ja kolmannen kerroksen portaassa oli meneillään kaideasennustyö, jonka takia työnaikaiset suojakaiteet oli poistettu kolmannen kerroksen lepotasanteelta.
Toisessa kerroksessa oli muutama ylimääräinen kipsilevy, jotka päätettiin kantaa kierreportaita pitkin kolmanteen kerrokseen. Yksi työntekijä kantoi levyä rakennustyöntekijä NN:n kanssa, joka kantoi levyä takapäästä. Kun NN nousi kolmannen kerroksen lepotasanteelle, hän putosi kaiteettomasta kohdasta alas 3,5 metrin matkan ja menehtyi kolme kuukautta myöhemmin vammoihinsa.
- Kemian tehtaalla uusittiin raaka-ainehallin kuitusementtilevyistä tehtyä kattoa. Katon alapuolelle ei ollut asennettu suojaverkkoa eikä katolle ollut myöskään merkitty kulkuväyliä. Katon korjauksessa mukana ollut ja pääurakoitsijan kanssa työstä urakan tehnyt yrittäjä putosi uusittavan katon lävitse 20 metrin matkan hallin lattialle. Hän menehtyi heti saamiinsa vammoihin.
Kukaan ei nähnyt tapaturmaa, minkä vuoksi tapahtumien todellinen kulku on jäänyt osittain epäselväksi. Pudonneella ei kuitenkaan ollut päällä turvavaljaita tapaturmahetkellä, vaikka sopimuksen mukaan kattotyössä edellytettiin käytettävän koko ajan turvavaljaita. Pudonneen myös epäillään mahdollisesti lähteneen oikaisemaan vanhaa kattoa pitkin, kun turvallinen reitti olisi ollut pidempi.
TVL:n mukaan molemmissa tapauksissa poikkeava kulkureitti ja sovitun työmenetelmän muuttuminen olisivat vaatineet vaarojen arvioinnin päivittämistä.
”Uudella vaarojen arvioinnilla olisi mahdollisesti voitu tunnistaa uusia riskejä ja turvallistaa työtä”, Tarvainen toteaa.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “TVL korostaa yhteistyön merkitystä työmaiden turvallisuudessa”