TEM: Rakentamisen työllisyys kohenee tuntuvasti vuosina 2011 ja 2012
Työ- ja elinkeinoministeriö arvioi tuoreessa lyhyen aikavälin työmarkkinaennusteessaan, että Suomen työllisyys kohenee yhteensä noin 30 000:lla vuonna 2011 ja vuonna 2012 edelleen 25 000:lla. Uudet työpaikat syntyvät pääosin palveluelinkeinoihin. Myös rakennustoiminnassa työllisten määrän odotetaan kasvavan tuntuvasti. Rakennustoiminnan työllisyyskehityksen arviointia kuitenkin vaikeuttaa ulkomaisen työvoiman runsas käyttö, joka ei näy työvoimatilastoissa.

TEM ennustaa, että rakennustoiminnan työllisten määrä kasvaa tänä vuonna 180 000:een, kun viime vuonna alalla oli työllisiä 172 000. Ensi vuonna rakennustoiminnan tilanne kohenisi edelleen siten, että alalla olisi 185 000 työllistä. Korkeasuhdanteessa rakennustoiminnan parissa oli 186 000 työllistä vuonna 2008.
TEM arvioi, että työvoiman saatavuusongelmat pahenevat nopeasti suhdannenousussa. Työvoiman saatavuutta vaikeuttaa myös laaja rakenteellinen työttömyys. Työttömyyden kestot ovat pidentyneet ja työttömissä on runsaasti henkilöitä, joiden työllistettävyys avoimille työmarkkinoille on taantuman aikana heikentynyt. Työvoima- ja elinkeinotoimistoissa oli vuonna 2010 eniten työvoiman tarjontaa (työttömät) suhteessa kysyntään (avoimet työpaikat) juuri rakennusalalla.
Työ- ja elinkeinoministeriön lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste löytyy kokonaisuudessaan tästä.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “TEM: Rakentamisen työllisyys kohenee tuntuvasti vuosina 2011 ja 2012”