Lukuoikeudet kuntoon ryhmätilauksella!

Doranova käynnistää 2-vuotisen maaperän kunnostuksen Tampereen Härmälänrannassa

Ympäristöteknologiayritys Doranova Oy aloittaa syyskuussa pilaantuneen maaperän kunnostamisen asuinalueeksi muutettavalla teollisuusalueella Tampereen Härmälänrannassa. Tällä hetkellä alueelle asennetaan maaperän kunnostusjärjestelmiä. Skanskan omistamalta alueelta puretaan myös osa vanhoista teollisuusrakennuksista. Urakan on tilannut teollisuusalueen vuonna 2010 Skanskalle myynyt Cargotec. Koko puhdistusurakka kestää kaksi vuotta.

Kuuntele juttu

Kunnostettavasta alueesta kehitetään vuosina 2014-2020 korkeatasoinen, alueen teollista perinnettä kunnioittava jopa 4 000 asukkaan asuinalue. Ennen alueen turvallista käyttöönottoa asuin- ja virkistyskäyttöön tulee maaperä puhdistaa riskittömäksi. Puhdistusurakan tavoitteena on saavuttaa ympäristöviranomaisen alueen turvalliselle käytölle asettamat tavoitearvot.

Pitkän teollisen historian seurauksena alueen maaperä on laajalti saastunut. Kiinteistöllä tehdyissä maaperätutkimuksissa on paikallistettu toistakymmentä aluetta, joissa polttoöljyn, raskasmetallien ja PAH-yhdisteiden pitoisuudet ovat kohonneita. Osa alueista on sellaisia, joilla ei ole mahdollista suorittaa maamassojen vaihtoa tai se ei ole ympäristön kannalta hyvä ratkaisu.

Doranova toteuttaa pilaantuneen maaperän kunnostamisen biologisilla ja kemiallisilla in situ -menetelmillä. In situ tarkoittaa menetelmää, jossa pilaantunut maaperä kunnostetaan paikan päällä ilman, että saastunutta maa-ainesta tarvitsee kaivaa tai vaihtaa. In situ -menetelmä soveltuu siksi erityisen hyvin käytettäväksi kohteissa, joissa kaivaminen on teknisesti hankalaa tai jopa mahdotonta, kuten rakennusten alla tai laajasti pilaantuneilla alueilla.

Teollisuusalueen aiemmin omistanut Cargotec siirtää kunnostusurakan aikana toimintonsa uuteen osaamis- ja teknologiakeskukseensa. Alueella on harjoitettu vuosikymmenien ajan erilaisia raskaan teollisuuden toimintoja alkaen Valtion lentokonetehtaasta, joka siirsi tuotantolaitoksensa Härmälään 1930-luvulla.

Härmälänranta sijaitsee Pyhäjärven rannalla noin viiden kilometrin päässä Tampereen keskustasta julkisten liikenneyhteyksien varrella.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Doranova käynnistää 2-vuotisen maaperän kunnostuksen Tampereen Härmälänrannassa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat