NCC urakoi Cargotecin teknologiakeskuksen Tampereelle
NCC Rakennus Oy on allekirjoittanut tavoitehintaisen projektinjohtourakan Cargotecin teknologia- ja osaamiskeskuksen rakentamisesta Tampereen Ruskoon. Urakan arvo on noin 29 miljoonaa euroa. Hankkeen kokonaislaajuus on lähes 20 000 bruttoneliötä. Keskuksen peruskivi muurattiin tiistaina 27. syyskuuta. Viisikerroksinen toimistorakennus ja siihen liittyvä pajarakennus valmistuvat joulukuussa 2012.

Lastinkäsittelyteknologian valmistaja Cargotecin uudesta teknologia- ja osaamiskeskuksesta on tarkoitus tulla Suomen toimistorakentamisen huipputasoa energiatehokkuudeltaan.
Cargotec investoi kaikkiaan noin 35 miljoonaa euroa innovatiivisen teknologia- ja osaamiskeskuksen rakentamiseen vuosina 2011-2013. Keskuksesta tulee osa Cargotecin maailmanlaajuista osaamiskeskusverkostoa ja siellä kehitetään asiakkaille Industrial & Terminal -liiketoiminta-alueen innovatiivisia ratkaisuja.
Tampereen teknillisen yliopiston läheisyydessä sijaitsevalle kymmenen hehtaarin teollisuustontille nousevaan keskukseen tulee niin modernia toimitilaa kuin laaja testialuekin. Testialueella voidaan testata ja simuloida muun muassa automatisoituja koneita ja koneryhmiä, navigointijärjestelmiä sekä etäohjausta ja -valvontaa. Uuden osaamiskeskuksen tutkimus- ja tuotekehityslaboratorioita hyödynnetään myös uusien komponenttien ja teknologioiden käyttöönotossa.
”Tampere on meille tärkeä teknologiakehityksen keskus, joka toimii keihäänkärkenä koneiden älykkääseen käyttöön ja energiatehokkuuteen liittyvissä teknologioissa”, Cargotecin toimitusjohtaja Mikael Mäkinen sanoo.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “NCC urakoi Cargotecin teknologiakeskuksen Tampereelle”