A. Ahlström osti 20 miljoonalla Hämeenlinnaan nousevan teollisuuskiinteistön
A. Ahlström Osakeyhtiö on ostanut rakenteilla olevan teollisuuskiinteistön Hämeenlinnasta Moreenin teollisuusalueelta. Käytännössä kauppa toteutettiin siten, että A. Ahlström Osakeyhtiö osti Paccor Finland Oy:ltä ja Hämeenlinnan kaupungin omistamalta Kantolan Kiinteistöt Oy:ltä kiinteistöyhtiö Morpac Oy:n, joka perustettiin elokuussa 2011 kyseisen teollisuuskiinteistön rakennuttamista varten. Kokonaiskauppahinta oli noin 20 miljoonaa euroa.

A. Ahlström Osakeyhtiö on ostanut rakenteilla olevan teollisuuskiinteistön Hämeenlinnasta Moreenin teollisuusalueelta. Käytännössä kauppa toteutettiin siten, että A. Ahlström Osakeyhtiö osti Paccor Finland Oy:ltä ja Hämeenlinnan kaupungin omistamalta Kantolan Kiinteistöt Oy:ltä kiinteistöyhtiö Morpac Oy:n, joka perustettiin elokuussa 2011 kyseisen teollisuuskiinteistön rakennuttamista varten. Kokonaiskauppahinta oli noin 20 miljoonaa euroa.
Samassa yhteydessä pakkausvalmistaja Paccor Finland allekirjoitti 18 vuoden pituisen vuokrasopimuksen kiinteistöön. Paccorin tehtaan ja toimitilojen rakennustyöt käynnistyivät lokakuussa 2011 ja rakennus valmistuu syyskuussa 2012. Kaikki Paccor Finlandin nykyiset toiminnot muuttavat uusiin tuotanto-, toimisto- ja varastotiloihin maaliskuuhun 2013 mennessä. Kohteen kokonaispinta-ala on noin 21 500 neliömetriä. Kohdetta rakentaa Lemminkäinen.
A. Ahlströmin tarkoitus lisätä kiinteistöomistuksia selvästi
”Pitkän kassavirran tuottava kiinteistösijoituskohde Hämeenlinnassa sopii hyvin meidän kiinteistösalkkuumme, joka keskittyy Etelä-Suomen kasvualueisiin sijoittuvaan kiinteistöomistukseen”, A. Ahlström Osakeyhtiön toimitusjohtaja Hannu Leminen perustelee kauppaa.
Uudistetun strategiansa mukaisesti A. Ahlström Osakeyhtiö aikoo lisätä merkittävästi kiinteistöomistustaan Etelä-Suomen kasvualueilla. Yhtiö haluaa toimia aktiivisena ja pitkäaikaisena kiinteistöomistajana ja yhteistyökumppanina asiakkailleen.
”A. Ahlström Osakeyhtiö on haluamamme suomalainen taho, jolla on pitkät perinteet kiinteistösijoittamisessa. Varmana ja pitkäjänteisenä toimijana A. Ahlström tuo arvoa kiinteistöomistukseen. Lisäksi yritystemme elinkaari- ja kestävän kehityksen ajattelumallit molempien liiketoimintastrategioissa sopivat toisiinsa”, Paccor Finlandin toimitusjohtaja Marita Jaatinen kertoo.
”Paccor vuokralaisena toimii hyvin suhdannekäänteitä kestävällä toimialalla. Keskeistä meille on myös se, että yritys investoi merkittävästi rakenteilla olevaan energiatehokkaaseen rakennukseen”, A. Ahlström Osakeyhtiön kiinteistöjohtaja Hannu Havanka toteaa.
Rakennus suunnitellaan ja rakennetaan A-energialuokan vaatimusten mukaisesti. Myös muussa rakentamisessa otetaan elinkaarinäkökohdat huomioon.
Taustaa
A. Ahlström Osakeyhtiö on vanhan A. Ahlström Osakeyhtiön jakautumisessa vuonna 2001 syntynyt yhtiö. Yhtiön toimialat ovat kiinteistöliiketoiminta, metsätalous, vierastoiminta, luontopalvelut ja laskentapalvelut. A. Ahlström Osakeyhtiö on aktiivinen ja pitkäjänteinen kiinteistönomistaja ja kehittäjä, jonka kiinteistöomistus keskittyy Etelä-Suomen kasvualueisiin. Yrityksen liikevaihdoksi tulee vuonna 2011 noin 20 miljoonaa euroa.
Paccor Finland on osa kovien muovipakkausten valmistukseen keskittyvää Paccor Groupia, jolla on 19 tehdasta 13 eri Euroopan maassa. Paccor on eurooppalainen pääasiassa elintarviketeollisuudelle kuluttajapakkauksia ja niihin liittyviä palveluja tuottava yritys. Paccor oli aiemmin osa Huhtamäki-konsernia, mutta Huhtamäki myi liiketoiminnan sijoitusyhtiö Sun Capital Partnersille vuonna 2010. Paccor Finlandin liikevaihto oli noin 45 miljoonaa euroa vuonna 2010.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “A. Ahlström osti 20 miljoonalla Hämeenlinnaan nousevan teollisuuskiinteistön”