SOK kaavailee tilojensa laajentamista Vallilassa
SOK suunnittelee lisärakennuksen rakentamista nykyisen pääkonttorinsa viereen Helsingin Vallilaan. SOK:n tavoitteena on rakennuttaa noin 10 000 neliömetriä uutta toimistotilaa Ässäkeskuksen välittömään läheisyyteen. Uusi rakennus valmistuisi vuoden 2014 loppuun mennessä. SOK on viime vuosina keskittänyt toimintojaan Vallilaan ja nykyisessä Ässäkeskuksessa työskentelee jo yli 1800 työntekijää.

Lisääntyneen tilatarpeensa tyydyttämiseksi SOK on selvittänyt mahdollisuuksia laajentaa nykyistä pääkonttoria saman korttelin sisällä, vuokrata uutta toimitilaa välittömästä läheisyydestä tai rakentaa erillinen uudisrakennus.
Nyt tehdyn päätöksen mukaan SOK ryhtyy valmistelemaan rakennushanketta viereiselle tontille, Teollisuuskadun ja Sturenkadun kulmaukseen. SOK on hakenut tontille suunnitteluvarausta ja ryhtyy valmistelemaan asemakaavamuutosta, joka mahdollistaisi SOK:n tarpeiden mukaisen toimistotalon rakentamisen.
Uuden rakennuksen tilasuunnittelu toteutetaan yhdessä toimitilojen käyttäjien kanssa. Suunnittelussa otetaan huomioon uudenlaiset työn tekemisen mahdollisuudet sekä erityisesti uudet teknologiset ja ympäristöystävälliset ratkaisut.
Hankkeella luodaan edellytyksiä SOK:n pääkonttorin sijainnille Vallilassa.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “SOK kaavailee tilojensa laajentamista Vallilassa”