Ikaalisten kauppakeskushanke kaatui
Ikaalisiin läntiselle Pirkanmaalle suunniteltua kauppakeskusta ei rakenneta. Viimeinenkin kiinteistöyhtiön rahoittajatarjokas on vetäytynyt neuvotteluista. YIT:n oli tarkoitus käynnistää kauppakeskuksen rakennustyöt keväällä.

”Kauppakeskus ei toteudu semmoisena kuin suunniteltiin. Koossa oli jo 15 liikettä ja niille vuokrasopimukset”, Ikaalisten kaupungin talousjohtaja Kalle Mäkelä kertoo.
Mäkelän mukaan ratkaiseva vaikutus oli kahdella kunnallisvalituksella, jotka kauppakeskuksen tontin myynnistä tehtiin joulukuussa. Ikaalisten kaupunki omistaa merkittävän osan maasta.
”Valtuuston päätökset eivät ole saaneet lainvoimaa, rahoittajat taas haluaisivat lainvoimaiset päätökset”, Mäkelä tiivistää.
Kauppakeskusta kaavailtiin Nummenrinteen alueelle, joka sijaitsee valtatie 3:n varrella lähellä Ikaalisten keskustaa. Mäkelän mukaan on mahdollista, että sen perustamista yritetään myöhemmin uudelleen.
Hankkeen kaatumisesta kertoi ensimmäisenä Aamulehti verkkosivuillaan. Aamulehden uutinen aiheesta löytyy tästä.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Ikaalisten kauppakeskushanke kaatui”