Tilaajavastuulain laiminlyönneistä julkinen rekisteri
Valtioneuvosto hyväksyi tänään torstaina periaatepäätöksen toimintaohjelmaksi harmaan talouden ja talousrikollisuuden vähentämiseksi vuosina 2012-2015. Hallituksen kärkihankkeisiin kuuluva ohjelma sisältää sisältää kaikkiaan 22 hanketta.

Valtioneuvosto hyväksyi tänään torstaina periaatepäätöksen toimintaohjelmaksi harmaan talouden ja talousrikollisuuden vähentämiseksi vuosina 2012-2015. Hallituksen kärkihankkeisiin kuuluva ohjelma sisältää sisältää kaikkiaan 22 hanketta.
Veronumero otetaan käyttöön pakollisessa kuvallisessa tunnistekortissa syksystä 2012 alkaen. Samoin ensi syksynä otetaan käyttöön myös Verohallinnon ylläpitämä rakennusalan veronumerorekisteri, josta jokainen voi tarkistaa, onko palvelun käyttäjän yksilöimä henkilö ja veronumero merkitty veronumerorekisteriin. Lisäksi otetaan käyttöön työmaiden työntekijöiden ja urakkatietojen kuukausittainen ilmoittamismenettely Verohallinnolle.
Hallitus laajentaa tilaajavastuulain selvitysvelvollisuutta rakennustoiminnassa ja arvioi jatkossa tilaajavastuulain uudistamistarpeet. Viranomaistietojen saatavuutta helpotetaan ja yritystoiminnan läpinäkyvyyttä lisätään luomalla julkinen rekisteri laiminlyöntimaksuista. Harmaata taloutta torjutaan myös julkisissa hankinnoissa hankintalain uudistuksella.
Viranomaisten välisiä tiedonvaihdon esteitä puretaan ja tarvittavat viranomaisrekisterit saatetaan joustavasti harmaan talouden torjuntaviranomaisten käyttöön. Ulkomaisen työvoiman käyttöä koskevan sääntelyn toimivuudesta ja puutteista tehdään kokonaisarvio. Tämän jälkeen tehdään tarvittavat säädösmuutokset. Kansainvälisen verokeinottelun estämiseksi tehostetaan valvontaa ja ohjausta, joka kohdistuu siirtohinnoitteluun, muihin kansainvälisiin voitonsiirtoihin ja menojen kohdentamiseen sekä kansainvälisiin yritysjärjestelyihin.
Ohjelmalla tehostetaan viranomaisten valvontaa ja vähennetään rikoksentekomahdollisuuksia. Lisäksi ohjelma sisältää ehdotuksia talousrikollisuuteen liittyvän rikosprosessin kokonaisajan lyhentämiseksi ja seuraamusjärjestelmän kehittämiseksi.
Tavoitteena 300-400 miljoonan tuotto vuodessa
Hallitus vahvistaa työsuojeluviranomaisten mahdollisuutta tarkistaa, että palkkaus on aina lainsäädännön ja työpaikkaa koskevan työehtosopimuksen mukainen. Kolmikantaisesti selvitetään työsuojeluvalvonnan resurssien riittävyys ja tarkoituksenmukainen kohdentaminen, toimivaltuudet sekä hallinnolliset kehittämistarpeet.
Ohjelman aikana tehtävät lainsäädäntömuutokset korostavat yrityksien vastuuta harmaan talouden torjunnassa. Yrityksiä ohjataan valitsemaan luotettavia ja lakisääteiset velvoitteet täsmällisesti hoitavia yhteistyökumppaneita. Ohjelma korostaa myös kansalaisten omaa vastuuta harmaan talouden torjunnassa.
Eduskunnan tarkastusvaliokunnan vuonna 2010 tilaaman tutkimuksen mukaan harmaan talouden piirissä liikkuu vuosittain arviolta 10-14 miljardia euroa ja siitä aiheutuu yhteiskunnalle taloudellisina menetyksinä 4-6 miljardin euron tappiot. Talousrikollisuuden torjuntaohjelmassa ehdotettujen toimenpiteiden tavoitteena on estää 300-400 miljoonan euron vuosittaiset verojen ja sosiaalivakuutusmaksujen menetykset.
Harmaan talouden torjunnan ministerityöryhmä seuraa hankkeiden toteutumista ja niiden vaikuttavuutta ja ryhtyy tarvittaessa lisätoimenpiteisiin. Talousrikostorjunnan johtoryhmä sovittaa yhteen eri viranomaisten suunnitelmia harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjunnassa. Myös viranomaisresursseja lisätään määräaikaisesti harmaan talouden torjuntaan.
Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa
2 vastausta artikkeliin “Tilaajavastuulain laiminlyönneistä julkinen rekisteri”
Koskahan hallitus ymmärtää mistä harmaa talous johtuu..
Siis lliankorkeasta verotuksesta..siihenkun vielä ymmärtäisi puuttua.
Ikävä vaan että tämä tuore ’käännetty alv’ on hankkijoille ja toimittajille todella raskas ’soppa’ jota tosi roistot katsoo hekotellen vierestä.