Tampereelle valmistui asumisoikeuskohde yli 55-vuotiaille
YH Länsi Oy:n ja Kotosalla Säätiön ensimmäinen yli 55-vuotiaille tarkoitettu Kotosalla-asumisoikeuskohde on valmistunut tiistaina 31. tammikuuta Tampereen Linnainmaalle. Mäentakusenkadulla sijaitsevassa uudessa Tampereen Pistaasimantelissa on yhteensä 69 asumisoikeuskotia.

YH Länsi on kiihdyttänyt omaa asumisoikeusrakentamistaan Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa lisääntyneen asukaskysynnän vuoksi. Tämänhetkinen taloudellinen tilanne on lisännyt tarvetta asumisoikeus- ja vuokra-asuntojen rakentamiseen.
”Haluamme vastata asiakkaiden toiveisiin. Kaksi vuotta sitten aloimme suunnitella asumisoikeusvaihtoehtoja myös Kotosalla-kohteidemme tarjontaan”, YH Lännen toimitusjohtaja Seppo Malmi sanoo.
YH Lännellä on tällä hetkellä suunnitteilla tai rakenteilla olevia asumisoikeuskohteita yhteensä 13, joista 6 on Pirkanmaalla ja 7 Varsinais-Suomen alueella. Valmiita kohteita yhtiöllä on yhteensä 104, joissa sillä on yli 3 000 asumisoikeuskotia.
Tätä artikkelia on kommentoitu kerran
Yksi vastaus artikkeliin “Tampereelle valmistui asumisoikeuskohde yli 55-vuotiaille”
Todella hieno juttu – tämmöistä lisää. Harmi vaan, että ei tule asuttua Turussa tai Tampereella.