ELY-keskus haluaa täydennystä Myllykankaan tuulipuiston suunnitelmiin
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus antoi lausuntonsa Iin Myllykankaan tuulivoimapuiston YVA-selostuksesta ja Natura-arvioinnista. Keskuksen mukaan arviointia varten tehdyt selvitykset on toteutettu pääosin riittävällä tavalla ja arviointiselostus on selkeästi ja havainnollisesti laadittu. Arviointiin on kuitenkin jäänyt joitakin puutteita ja täydennystarpeita.

ELY-keskuksen näkemyksen mukaan molemmat arviointiselostuksessa esitellyt toteutusvaihtoehdot ovat toteuttamiskelpoisia, kun voimaloiden lopullisessa sijoitussuunnittelussa ja toteutuksessa otetaan haitallisten vaikutusten lieventämiskeinot käyttöön.
Natura-arvioinnista ELY-keskus katsoo, että tietyistä puutteista huolimatta on arvioitavissa, ettei hankkeen kummastakaan vaihtoehdosta aiheudu merkittävästi heikentävää vaikutuksia niille luonnonarvoille, joiden vuoksi Tuuliaapa-Iso Heposuo (FI 1101402) on sisällytetty Suomen Natura 2000 -verkostoon.
Arviointiselostuksessa on arvioitu kahta tuulivoimaloiden sijoittamisvaihtoehtoa, kahta erilaista sähköasemaratkaisua sekä nollavaihtoehtoa. Suunniteltujen voimaloiden yksikköteho olisi 2-3 MW ja kokonaisteho 25-50 MW. Voimaloiden napakorkeus olisi maksimissaan 150 metriä ja roottorin halkaisija maksimissaan 150 metriä.
ELY-keskukselle saapui yhteensä 20 lausuntoa ja mielipidettä arviointiselostuksesta.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “ELY-keskus haluaa täydennystä Myllykankaan tuulipuiston suunnitelmiin”