Kauppakeskus Willan kakkosvaihe nousi harjaansa Hyvinkäällä
Kauppakeskus Willan toisen osan harjannostajaisia on vietetty tiistaina 20. maaliskuuta Hyvinkäällä. Willan kakkosvaiheen kokonaisala on noin 35 000 bruttoneliötä. Kauppakeskuksen toisen vaiheen rakentaa SRV, ja sen omistaa CapMan RE II Ky:n ja Finesco Invest Oy:n yhdessä omistama Kiinteistö Oy Ficre. Keskuksen yhteyteen nousee myös asuntoja. SRV on jo käynnistänyt yhdessä VVO:n kanssa kahden asuintornin rakentamisen, joihin tulee yhteensä 52 vapaarahoitteista vuokra-asuntoa.
Kauppakeskus Willan toisen osan harjannostajaisia on vietetty tiistaina 20. maaliskuuta Hyvinkäällä. Willan kakkosvaiheen kokonaisala on noin 35 000 bruttoneliötä. Kauppakeskuksen toisen vaiheen rakentaa SRV, ja sen omistaa CapMan RE II Ky:n ja Finesco Invest Oy:n yhdessä omistama Kiinteistö Oy Ficre. Keskuksen yhteyteen nousee myös asuntoja. SRV on jo käynnistänyt yhdessä VVO:n kanssa kahden asuintornin rakentamisen, joihin tulee yhteensä 52 vapaarahoitteista vuokra-asuntoa.

Lisäksi syksyllä 2012 käynnistetään rakennustyöt vielä kahden asuintornin osalta, jotka tulevat kauppakeskuksen Jussinmäen puolelle. RTA-Rakennus Oy rakentaa kahteen taloon yhteensä lähes 50 omistusasuntoa.
Kauppakeskus Willan kakkosvaihe avaa ovensa asiakkaille lokakuussa. Sinne tulee yli 60 liikettä: muun muassa H&M, Halonen, Cubus, Pancho Villa, Jesper Junior, Hanko Sushi, Clas Ohlson, BR-lelut ja Robert’s Coffee.
Kauppakeskus Willan rakentamisessa on pyritty ottamaan ympäristöasiat huomioon alusta asti. Willan toinen osa hakeekin kultaista rakentamisen aikaista Leed-sertifikaattia.
”Pitkällä tähtäimellä ympäristöystävällinen rakentaminen on myös taloudellisesti kannattavaa. Esimerkiksi energiakustannusten noustessa investointi järkeviin energiaratkaisuihin maksaa itsensä nopeasti takaisin”, Kari Järvenpää Finesco Investistä sanoo.
Elävöittää keskustaa
Willa sijaitsee jo olemassa olevien palveluiden keskiössä, Hyvinkää-salin, kirjaston ja Wanhan Villatehtaan välissä.
”Olemme odottaneet kauppakeskusta kaupunkimme keskustaan jo todella pitkään, ja näen että Willa palkitsee monen hyvinkääläisen toiveet ja odotukset. Willa kokoaa keskustan palveluja yhteen ja arjen logistiikka pelaa hyvin, lähestyi keskusta sitten jalan, julkisilla liikennevälineillä tai autolla. Myös uusien keskustakotien valmistuminen tuo alueelle monipuolisuutta ja eloisuutta”, Hyvinkään kaupunginjohtaja Raimo Lahti sanoo.
Kauppakeskus Willan ykkösvaihe avataan jo maaliskuun lopussa. Se käsittää kahteen kerrokseen sijoittuvia liike- ja toimistotiloja yhteensä noin 27 000 neliötä. Liikkeitä tulee yhteensä noin 40. Kauppakeskuksen ensimmäiseen vaiheeseen tulevat muun muassa Vero Moda, Vila, Only, Jack & Jones, Lindex, Seppälä, Intersport, Instrumentarium, Tiimari, K-Citymarket, Liikuntakeskus Willa ja lääkärikeskus Mehiläinen.
Kauppakeskus Willan ensimmäisen osan on rakentanut YIT ja sen omistaa Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma.
Tätä artikkelia on kommentoitu kerran
Yksi vastaus artikkeliin “Kauppakeskus Willan kakkosvaihe nousi harjaansa Hyvinkäällä”
Olis kiva päästä vuokralle siihen keskustaan mutta mistään en löydä tietoja uusista asunnoista. Kuka niitä vuokraa? Miten voin tietää onko siellä enää vapaita asuntoja?