Tukikytkyistä tuohtunut Kiuru asettaa hoivarakentamiseen selvitysmiehen perjantaina
Asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru asettaa hoivarakentamisen kilpailuongelmien takia selvitysmiehen huomenna perjantaina. Aikaa selvitystyölle on ensi toukokuun loppuun. Hän kertoi asiasta sen jälkeen, kun Rakennuslehti uutisoi, että hoivapalveluyhtiöiden omistamat tai ainakin osittain niiden bulvaaneina toimivat yleishyödylliset yhtiöt ovat saaneet Aralta tukipäätökset yli 60 miljoonan euron avustuksista ja noin 250 miljoonan euron korkotukilainoista vuodesta 2008 lähtien.

Kiurun mukaan asioihin on puututtava nopeasti ja kovalla kädellä. Veronmaksajien rahoilla ei voi hänen mukaansa tukea joitain tiettyjä yrityksiä.
”Enää en aseta mitään työryhmiä. Palvelujen tuottaminen ja tilojen omistaminen on kerta kaikkiaan pidettävä erillään”, hän perustelee selvitysmiehen asettamista.
”Asian mittasuhde ei yllättänyt vaan se, tämä on ollut näin selkeä ja pelottavaksi tullut maantapa”, Kiuru kommentoi Rakennuslehden tietoja.
Hän vaatii, että yrittäjien kahden portaan kohtelu on lopetettava. Ja verovaroille on haettava mahdollisimman suurta hyötyä.
Kiuru on tyytymätön Aran toimintaan erityisryhmien tukiasiassa. Sen olisi pitänyt nähdä tilanne. ”Se ei voi toimia vastoin lain henkeä.”
Kiuru kertoo tienneensä hoivakohteiden rakentamiseen liittyvistä ongelmista. Juuri siksi hän halusi varmistaa Aralle antamillaan ohjeilla, että viimeisin tukien jakokierros menee hyvin.
”Yllätys oli suuri, että Ara ei kaikilta osin pystynyt siihen. Aran olisi pitänyt ymmärtää tilanne. Olen tosi surullinen siitä, vastuunkanto on tosi vaikeaa. Mutta minä teen sen virkani puolesta ja tosi mielelläni. On kysymys rakenteellisesta maantavasta.”
Arvonlisäveron hyödyntäminen välivuokrausmenettelyllä oli Kiurulle uusi asia. Se asettaa hänen mukaansa yrittäjät eriarvoiseen asemaan.
Tätä artikkelia on kommentoitu 8 kertaa
8 vastausta artikkeliin “Tukikytkyistä tuohtunut Kiuru asettaa hoivarakentamiseen selvitysmiehen perjantaina”
Maassa maan tapa ja suomessa hyväveli hyväsisko verkostot ja valtion tuhoama kilpailu.
Ainakin nämä ”siskot” (Kiuru ja Hautala) ovat laittaneet tuulemaan ja puhkoneet edellisen hallituksen ”veljien” (sattumalta kokoomuksesta) aikaansaamia mätäpesäkkeitä.
Kiuru ja heidi hautala pitää erottaa. Missä on ”eduskuntamme” uskottavuus?
On aika lopettaa ARA ja siirtää sinne kertyneet varat valtion budjettiin. Tämä on rakeenteellista koruptiota, josta on ehdottomasti päästävä eroon.
Olisiko syytä erotta ARAn hallitus ja vaihtaa sinnekin rehellisempiä ihmisiä tilalle. Rikollisten poliittisia turva työpaikkoja on maassa liikaa. Valtion rahat on menneet näiden kytkyjen takia harvoille ja valituille hyväveli/sisko järjästelmiin.
Toimitan henkilökohtaisesti kiitokset ja kukat Kiurulle, jos hän pysyy sanoissaan ja saa muutoksen asioihin ja ennen kaikkea saa Aran toimimaan ohjeiden ja myös ”lain hengen” mukaan. Ei ole varmasti helppo tehtävä. Hyvä veli -porukka tulee varmasti tekemään parhaansa status quon säilyttämiseksi ja siinä heitä auttavat Aran ja ympäristöministeriön tytöt ja pojat, jotka perustelevat aina omaa toimintaansa tai toimimattomuuttaan ”lain kirjaimella”.
Selvitysmies voisi aloittaa lukemalla Attendon bulvaanin, Lahden Talot Oy:n kanssa tekemän vuokrasopimuksen, mitä se pitää sisällään, kerkisivät rakentaa yhden palvelutalon toinen jäissä. Lahtelaisten veronmaksajien piikki on auki. Vuokra 25,20 €/m2/kk !!!HALOO ARA tässä jää jo VVO:kin toiseksi. Näin ne avustukset ja korkotuki tuottaa kohtuuhintaista asumista.
Linkki vuokriin:http://www.hoivakotiwellamo.fi/index.php/hinnasto
Kuntapäättäjät olettavat kaikkien yritysten olevan julkisen hankintalainsäädännön piirissä.
Helsingin asuntotuotantotoimikunnan pöytäkirjoita löytyy kaupungin yhtiöiden rakennuskohteiden suunnittelijoiden valinnasta, urakkakilpailusta ja urakkasopimusten laatimisvaltuuksista julkista aineistoa.
Yksityisistä toimijoista esimerkiksi voi ottaa S-asunnot joka mainostaa olevansa aidosti yleishyödyllinen. Lupaus ei kuitenkaan tarkoita sitä että hallintorutiinit ja asiakirjojen julkisuus olisi sama kuin kunnallisella toimijalla.
Päättäjät olettavat yksityien toimijan valitsevan esim. suunnittelijat samoilla hankintarutiineilla.