Lukuoikeudet kuntoon ryhmätilauksella!

Lemminkäinen on vahvistanut infratyökantaansa Baltiassa

Lemminkäinen on kevään mittaan vahvistanut työkantaansa Latviassa, Liettuassa ja Virossa uusilla infrarakennushankkeilla. Hankkeiden yhteinen arvo on noin 44 miljoonaa euroa, josta Lemminkäisen töiden osuus on 21 miljoonaa euroa.

Kuuntele juttu

Latviassa Lemminkäinen osallistuu valtatie A-10:n Riikan ja Ventspilsin välisen osuuden uudistamiseen. Töiden on määrä valmistua loppuvuodesta 2012.

Liettuassa Lemminkäisen asiakkaana on Liettuan tiehallinto, joka on tilannut yhtiöltä Priekulen ohikulkutien ensimmäisen vaiheen työt. Töiden on määrä valmistua keväällä 2014.

Lemminkäinen osallistuu sotilasteknologiapuiston perustustöihin Tapan kaupungissa Virossa. Hanke valmistuu kevättalvella 2013. Tämän lisäksi Lemminkäinen rakentaa ja suunnittelee Tarton kaupungin itäisen ohikulkutien, joka valmistuu keväällä 2015.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Lemminkäinen on vahvistanut infratyökantaansa Baltiassa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat