Uusi jätevedenpuhdistamo vihittiin käyttöön Kokkolassa
Kokkolan Veden uusi jätevedenpuhdistamo on vihitty virallisesti käyttöön käyttöön maanantaina 18. kesäkuuta 2012. Uusi laitos sijoittuu vanhan, käytöstä poistuvan laitoksen itäpuolelle, Ykspihlajan suurteollisuusalueen pohjoisosaan Hopeakivenlahdelle. Rakennustyöt tontilla aloitettiin huhtikuussa 2010.

Laitoksen suunnittelusta vastasi Pöyry Finland Oy. Päätoteuttajana oli Lemminkäinen Talo Oy. Koneisto- ja putkistotöistä vastasi Skanska Infra Oy ja sähkö-, instrumentointi- ja automaatiotöistä Sähkö- ja Laitostekniikka Slatek Ky. Laitokseen toimitti flotaatioselkeytyksen Insinööritoimisto Oy Rictor Ab. Urakoiden yhteisarvo oli noin 13 miljoonaa euroa ja koko projektin loppusumma noin 16 miljoonaa euroa. Investointi rahoitettiin pääosin tulorahoituksella.
Laitos on mitoitettu käsittelemään Kokkolan alueella syntyvät asumisjätevedet ja niihin rinnastettavat teollisuuden jätevedet. Mitoituksessa on varauduttu myös Kokkolan Lohtajan, Marinkaisten ja Kälviän jätevesiin. Lisäksi laitos tulee käsittelemään puhdistamon viereen nousevan Oy Pohjanmaan Biokaasu – Österbottens Biogas Ab:n biokaasulaitoksen jätevedet. Kyseisessä biokaasulaitoksessa tullaan käsittelemään Kokkolan ja Pietarsaaren puhdistamolietteet ja Ekorosk Oy:n alueella syntyvät sakokaivolietteet. Molempien laitosten valmistuttua tulee jätevesien ja lietteiden käsittely alueella entisestään tehostumaan.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Uusi jätevedenpuhdistamo vihittiin käyttöön Kokkolassa”