Talvivaaran jätevesiallas vuotaa jälleen
Talvivaaran kaivoksen kipsisakka-allas vuotaa jälleen Kainuussa. Kainuun ELY-keskus sai tiedon vuodosta viime yönä. ELY-keskuksen mukaan vuotava allas on sama kuin viime syksynä, mutta vuotava lohko on eri.

Talvivaaran kaivoksen kipsisakka-allas vuotaa jälleen Kainuussa. Kainuun ELY-keskus sai tiedon vuodosta viime yönä. ELY-keskuksen mukaan vuotava allas on sama kuin viime syksynä, mutta vuotava lohko on eri.
Talvivaaran kipsisakka-altaan uusi vuoto liittyy mahdollisesti viimesyksyiseen vuotoon, yhtiö tiedottaa. Talvivaaran mukaan vuotovesien ei ennakoida päätyvän käsittelemättöminä kaivosalueen ulkopuolelle. Yhtiön mukaan patojen varotilavuus ja vesien käsittelykapasiteetti riittävät vuodon käsittelemiseen.
Kainuun ELY-keskuksen ympäristönsuojeluyksikön päällikkö Sari Myllyoja sanoo STT:lle, että vuotava vesi on pysynyt kaivosalueella. Vesi pumpataan talteen kaivoksen avolouhokseen. Myllyoja pitää vuotavaa vesimäärää runsaana. Vettä vuotaa 2 000–3 000 kuutiometriä tunnissa. Se on noin puolet viimekertaisesta vuototahdista.
Vuodon syytä ei tiedetä. ELY-keskuksen viranomaiset ovat paraikaa kaivosalueella. ELY-keskukselle ilmoitettiin asiasta viime yönä.
Kipsisakka-allas on käytännössä kaivoksen jätevesiallas, joka sisältää muun muassa metalleja ja sulfaatteja. Allas vuoti viimeksi marraskuussa. Allas on vuotanut myös 2008 ja 2010.
Uudesta vuodosta uutisoi ensin Helsingin Sanomat. Lehden uutinen aiheesta löytyy tästä.
Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa
3 vastausta artikkeliin “Talvivaaran jätevesiallas vuotaa jälleen”
Eikö nämä uutiset voisi automatisoida. Kerran kuussa julkaistaisiin automaattisesti.
Ei taija sitten tuo pohjarakenteen louhe olla vettäpidättävää. Näin sitä kaikkea oppii.
Perästä kuului taas. Oli kuulemma odotettavaa ja vain jatkumo aikaisemmille vuodoille. Mitemköhän huonosti asioita pitäisi hoitaa, että toistuviin ympäristörikoksiin todella puututtaisiin?