Tutustu nyt Rakennuslehteen 3 kk veloituksetta!

VTT: Talvivaaran kipsisakka-allas alun perin haavoittuva

VTT:n tutkimus Talvivaaran kipsisakka-altaan marraskuisesta vuodosta on julkistettu. Tutkinnan mukaan marraskuisen vuodon syynä oli altaan tihkuvuodon kasvaminen isommaksi aiempaa suuremman vesipaineen alla. VTT toteutti tutkimuksen vuodon syistä Talvivaaran Kaivososakeyhtiön hallituksen toimeksiannosta.

VTT:n tutkimus Talvivaaran kipsisakka-altaan marraskuisesta vuodosta on julkistettu. Tutkinnan mukaan marraskuisen vuodon syynä oli altaan tihkuvuodon kasvaminen isommaksi aiempaa suuremman vesipaineen alla. VTT toteutti tutkimuksen vuodon syistä Talvivaaran Kaivososakeyhtiön hallituksen toimeksiannosta.

Kuuntele juttu

VTT:n asiantuntijoiden mukaan kipsisakka-altaan lohkon 1 rakenne oli alun perin haavoittuva. Tiivisrakenteena altaassa toimi 1,5 millimetrin HDPE-kalvo, jonka alapuolisten maa-ainesten vedenjohtavuuteen tai eroosiostabiiliuteen ei ollut kiinnitetty riittävästi huomiota.

Allasrakenne oli suunniteltu olettaen, että altaassa on pääasiassa melko kiinteää kipsisakkaa ja että sakan mukana sinne kertyvä vesi pumpataan pois, jolloin suuren vuodon riskiä ei ole. Vettä jouduttiin kuitenkin varastoimaan kipsisakka-altaissa, sillä sitä kertyi alueelle vuosittain enemmän kuin yhtiöllä oli lupa päästää käsiteltyinä jätevesinä luontoon.

Tutkinta toi esiin, etteivät vesien hallinnan toimenpiteet tuotannon käynnistämisen alkuvuosina olleet tarpeeksi kokonaisvaltaisia ja systemaattisia.

Keväällä 2012 lumien sulamisen aikaan kaikki altaat täyttyivät ja kipsisakka-altaan vesiä pumpattiin tilapäisesti avolouhokseen. Kipsisakka-altaan numero 1 reunoja korotettiin, jotta vesille saataisiin lisää säilytyskapasiteettia. Korotus valmistui syyskuussa, ja altaaseen ehdittiin pumpata liuosta yli 1 miljoonaa kuutiota, kunnes vuoto lohkossa 1 alkoi 4. marraskuuta.

Tihkuvuoto kasvoi suuremmaksi

VTT:n mukaan HDPE-kalvorakenteissa esiintyy aina pieniä vuotoja. Ne voivat käynnistää kalvon alapuolisten maa-ainesten huuhtoutumisen ja johtaa tiivistekalvon repeämiseen paineen alla, mikäli kalvon alapuolisia rakenteita ei ole mitoitettu vuotoja silmällä pitäen.

Marraskuinen vuoto on VTT:n mukaan todennäköisesti ollut tällaisen tihkuvuodon käynnistämä runsastuva vuoto vesipaineen kasvaessa, kun allasta täytettiin aiempaa enemmän. Lisäksi aiemmat vuodot samassa allaslohkossa ovat hyvin todennäköisesti jättäneet piileviä vaurioita maarakenteisiin.

Mahdollisten vastaavien piilevien vaurioiden vuoksi VTT:n asiantuntijat identifioivat kipsisakka-altaan lohkojen 1 ja 2 välisen seinämän korkean riskin alueeksi. Huhtikuun 2013 vuoto sattui lohkossa 2 tämän väliseinän välittömässä läheisyydessä.

Tutkinnassa ilmeni myös, että kipsisakka-altaan korotuksen jälkeen syksyllä 2012 altaaseen pumpattiin metallitehtaalta niin sanottua raffinaattia, eli prosessin paluuliuosta, jota ei ole puhdistettu metallitehtaan loppuneutralointivaiheessa. Tämän seurauksena kipsisakka-altaan veden laatu heikkeni. Siltä osin kuin vuotovesiä jouduttiin päästämään luontoon, on raffinaatilla voinut olla ympäristöä enemmän happamoittava vaikutus kuin kipsisakka-altaassa muutoin varastoidulla vedellä.

Talvivaara sanoo ryhtyneensä toimenpiteisiin

VTT antoi tutkimuksen pohjalta useita suosituksia turvallisuuskulttuurin kehittämiseksi Talvivaaran Kaivosyhtiössä.

Marraskuisen vuodon jälkeen Talvivaara on perustanut organisaation, jonka vastuulla on kokonaisvaltainen vesitaseen hallinta.

Lisäksi Talvivaara ryhtyi heti vuodon jälkeen vähentämään veden määrää kaikissa bioliuotuksen liuoskierron varoaltaissa, kipsisakka-altaissa ja turvapadoissa niin, että kevään sulamisvesi voitiin käsitellä turvallisesti ja luoda varotilavuutta mahdollisten uusien vuotojen varalta.

Kipsisakka-altaan lohkoa 2 ei pystytty tyhjentämään muihin altaisiin vallitsevan vesitaseen vuoksi, joten turvapatojen varotilavuutta korotettiin. Kaikki 7. huhtikuuta sattuneen vuodon vedet saatiinkin talteen kaivosalueen eteläosien turvapatoihin.

Lisäksi Talvivaara nostaa kuluvan vuoden aikana vesien puhdistuskapasiteettinsa tasolle, joka riittää yli 6 miljoonan kuution puhdistukseen vuosittain.

Parhaillaan Talvivaara puhdistaa ja juoksuttaa luontoon kaivosalueelle varastoituja ylimääräisiä vesiä Kainuun ely-keskuksen myöntämän ylimääräisen päästökiintiön puitteissa.

Talvivaara valmistelee pitkän aikavälin vesien hallinnan suunnitelmaa, jonka se ennakoi valmistuvan kesäkuun 2013 loppuun mennessä.

Yhtiö sanoo kiinnittävänsä jatkossa entistä enemmän huomiota riskienhallinnan ja turvallisuuskulttuurin kehittämiseen. Yhtiö palkkaa kuluvana vuonna 1-3 kestävän kehityksen asiantuntijaa, nimittää kaikille tuotanto-osastoille oman turvallisuusvastaavansa sekä järjestää turvallisuuskoulutusta.

VTT:n tutkintaryhmä muodostui pato- ja allasrakenteiden, vesien hallinnan, turvallisuuskulttuurin ja -johtamisen, riskien hallinnan ja ympäristölainsäädännön asiantuntijoista.

Tätä artikkelia on kommentoitu 6 kertaa

6 vastausta artikkeliin “VTT: Talvivaaran kipsisakka-allas alun perin haavoittuva”

  1. Talvivaara ei ole halunnut julkistaa VTT:n tutkimustuloksia, joten pitää vähän varauksella suhtautua näihin Talvivaaran sanomisiin ja suunnitelmiin mitä he aikovat tehdä.
    Ei edes valvova viranomainen (hyvät-veljet Kainuun ely:ssä) eikä aluehallintoviranomaiset ole saaneet VTT:n raporttia.
    Talvivaarallahan ei esimerkiksi ole ollenkaan kunnollista jätevesienpuhdistamoa.
    Talvivaaran jätevesipuhdistamo on lampareet joitten välillä vellotaan paskavesiä ja kalkin ja lipeän avulla ”puhdistetaan”
    Kait ne vetää hatusta milloin on minkin lammen vuoro tyhjentyä.

    1. Kaivosyhtiö Talvivaara Oy:n vesienhallinta on kuluneita fraaseja, tyhjiä sanoja ja katteettomia lupauksia. Uuden ympäristöorganisaation vetäjäksi on varmasti palkattu Helinä Sana ja nyt media kuuntelee ja julkaisee tarkasti Talvivaara Oy:n Sanan Helinää. Yhtiön tavoitteena pitää olla se, ettei luontoon lasketa haitallisia aineita tai ympäristömyrkkyjä. Ja teot sen mukaisia.

  2. Tämän päivän uutisetkin taas kertovat, ettei Talvivaaran ”puhdistamat jätevedet” ole todellakaan luontoon laskettavaksi riittävän puhtaita, kun pitää Majava-poloista syyttää.
    – Talvivaara ei voi riittävästi puhdistaa jätevesiään ilman jäteveden puhdistamoa!
    – Talvivaara ei tuolla 6 miljoonan lausekkeellaan siis pyrikään suljettuun kiertoon!
    Jos tommosta vettä, jota sieltä nyt virtaa lasketaan 6 miljoonaa kuutiota/vuosi vesistöihin, niin ei ole yhtään puhdasta vesistöä jäljellä välillä Sotkamo – Kuopio eikä Sotkamo – Oulu vain muutaman vuoden kuluttua!

    1. Nythän on VTT:n vastattava, mikäli esitetty jotenkin poikkeaa VTT:n tutkimustuloksista.

  3. Tämäkin näyttää olevan Talvivaaran suunnittelemaa propagandaa! Nuo hallituksen julkituomat lausunnot ovat jo olleetkin tiedossa. Uutena on tuotu esiin YLEn uutisoima patojen vesien vähentäminen ja päämäärähän on selvä. ELY-keskus ei antanut lupaa 800 000 m3 laskemiseen viikko sitten ja nyt hämäävät taas vedoten VTT:n raporttiin. Eli jälleen tulossa uusi ilmoitus ELYlle tuohon vetoamalla.
    Talvivaara julkaisee raportista osia, joilla voivat pyrkiä johonkin päämääräänsä, mutta kokonaan eivät ole tuota raporttia julkaisseet, koska siinä aivan varmasti on sellaisia asioita, jotka vaikuttaisivat AVIn ympäristöluvan päivittämiseen ja paljastuisi kenties ”rikollisia”. (Elyhän jo kertoi raportissa olevan henkilökohtaisuuksia)

  4. Sekä ympäristöhallinnon, että toimijoiden ymmärtämättömyys rakenteiden ja rakennusmateriaalien toiminnasta kustannusten minimointiin yhdistettynä on muuttunut ennakkopäätöksiksi ja maan tavaksi toteuttaa kaivosten ympäristönsuojausrakenteita. Maan tapa poikkeaa jyrkästi suurissa kaivosmaissa vaadituista ja vakiintuneista kaivosalan käytännöistä. Ei pitäisi olla niin, että kaivosalan kilpailukykyä haetaan muihin maihin nähden olemattomilla ympäristöteknillisillä vaatimuksilla.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat