Kokeile kuukausi maksutta

Uudisrakentamisen piristymisestä viitteitä – rakennusluvat kasvoivat rajusti

Rakennuslupia myönnettiin joulukuussa 2013 yhteensä 3,01 miljoonalle kuutiometrille, mikä on peräti 73,4 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Lukema on poikkeuksellisen suuri, sillä samaan tasoon on ylletty edellisen kerran joulukuussa 2009. Tilastokeskuksen rakennus- ja asuntotuotantotilaston ennakkotietojen mukaan lupakuutioiden määrän alkuvuoden 2013 lasku kääntyi hienoiseksi kasvuksi viimeisellä neljänneksellä, mikä antaa viitteitä uudisrakentamisen piristymisestä.

Rakennuslupia myönnettiin joulukuussa 2013 yhteensä 3,01 miljoonalle kuutiometrille, mikä on peräti 73,4 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Lukema on poikkeuksellisen suuri, sillä samaan tasoon on ylletty edellisen kerran joulukuussa 2009. Tilastokeskuksen rakennus- ja asuntotuotantotilaston ennakkotietojen mukaan lupakuutioiden määrän alkuvuoden 2013 lasku kääntyi hienoiseksi kasvuksi viimeisellä neljänneksellä, mikä antaa viitteitä uudisrakentamisen piristymisestä.

image

Loka-joulukuussa 2013 rakennuslupia myönnettiin 8,9 miljoonalle kuutiometrille, mikä on 13,3 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Joulukuussa myönnettyjen rakennuslupakuutioiden poikkeuksellisen suuri määrä vaikutti myös viimeisen neljänneksen kasvuun.

Loppuvuoden kasvu puolestaan nosti koko vuoden lukuja sen verran, että lupakuutioiden määrä nousi samalle tasolle kuin vuonna 2012. Koko vuonna 2013 myönnettiin rakennuslupia 37,19 miljoonan kuution edestä.

Asuinkerrostalojen luvat +209 prosenttia

Asuinrakentamisen lupakuutiot vähenivät edelleen viimeisen neljänneksen aikana. Niiden supistumisvauhti kuitenkin hidastui selvästi. Kun vielä heinä-syyskuussa asuinrakentamiseen myönnettyjen lupakuutioiden määrä oli lähes 26 prosenttia laskussa, loka-joulukuussa lasku hidastui alle yhdeksään prosenttiin. Joulukuussa asuinrakentamisen lupakuutiot pomppasivat jo 81 prosenttia ja lupamäärä peräti 115 prosenttia 2 150 kappaleeseen.

Suotuisinta kehitys oli kerrostalorakentamisessa. Asuinkerrostaloille myönnettyjen lupakuutioiden kehitys kääntyi viimeisellä neljänneksellä maltilliseen kasvuun. Joulukuussa myönnettiin lupa 1 740 asunnolle kerrostaloissa. Se oli peräti 209 prosenttia suurempi määrä kuin vuotta aiemmin.

Liike- ja toimistorakennusten luvat +157 prosenttia

Muu kuin asuinrakentaminen on vilkastunut selvästi viime vuoden ensimmäisen vuosineljänneksen jälkeen. Viimeisen neljänneksen aikana sen lupakuutiot kasvoivat yli viidenneksen vuoden takaisesta. Liike- ja toimistorakennuksille myönnettyjen rakennuslupakuutioiden määrä kasvoi kolmanneksen ja julkisille palvelurakennuksille myönnettyjen lupakuutioiden määrä kasvoi sekin yli 12 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta.

Joulukuussa liike- ja toimistorakennuksille myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi 157 prosenttia 639 000 kuutioon. Koko vuoden 2013 osalta niiden lupakuutiot kasvoivat 13 prosenttia 6,94 miljoonaan kuutioon.

Myös teollisuus- ja varastorakennuksille myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi selvästi joulukuussa. Kasvua kertyi 79 prosenttia, ja lupia myönnettiin 719 000 kuutiolle. Koko vuoden 2013 osalta teollisuus- ja varastorakennuksille myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä on 8,33 miljoonaa kuutiota eli 6 prosenttia suurempi kuin vuosi sitten.

Joulukuussa julkisten palvelurakennusten lupakuutiot kohosivat 43 prosenttia 475 000 kuutiometriin. Koko vuoden 2013 osalta julkisten palvelurakennusten lupakuutioiden kehitys jäi kuitenkin 2 prosenttia miinukselle verrattuna vuoteen 2012. Vuonna 2013 julkisille palvelurakennuksille myönnettiin rakennuslupia yhteensä 3,17 miljoonalle kuutiolle.

Tätä artikkelia on kommentoitu 5 kertaa

5 vastausta artikkeliin “Uudisrakentamisen piristymisestä viitteitä – rakennusluvat kasvoivat rajusti”

  1. Kyllä, lupia on haettu paljon, kun rakennusmääräykset muuttuvat taas kireämmäksi. Näillä vanhoilla löysillä rakennusluvilla kun rakentaisi, niin katetta jäisi enemmän.

    Valitettavasti tosiasia on niin, että suomalaisten ostovoima supistuu, työttömyys ja epävarmuus työpaikoista lisääntyy, asuntolainojen määrä on kääntynyt laskuun ja pankit eivät ole enää niin innokkaita lainoittamaan asuntokuplaa, koska eivät tiedä tulevatko sittenkään pelastetuiksi Suomen asuntokuplan romahtaessa.

    Lupia on haettu, mutta ne on haettu varmuuden vuoksi. Veikkaan, ettei niillä luvilla mitään tulla tekemään. Taloustilanne on se mikä sen on eli erittäin huono. Kohta rommaa.

    1. Kovin piikki näyttää olevan Helsingin seudun asuntoluvissa, mikä on hyvä, koska se on kuitenkin asuntorakentamisen päämarkkina-alue, jonka asunnoille riittää aina kysyntää ulkomaita myöten. Monissa maaseutukeskuksissa lupakehitys on aika aneeminen johtuen käynnissä olevasta rakennemuutoksesta. Taantuvan pikkukaupungin reunalla oleva omakotitalo voi olla nyt aika haasteellinen myytävä.

  2. Joulukuun lupapiikki taisi osittain johtua rakennuslupamaksujen korotuksista, joita useissa kunnissa tuli voimaan 1.1.2014 alkaen, myös Helsingissä.

  3. Oliko tämä nyt sitten hyvä vai huono uutinen? Edellisistä viesteistä päätelleen aivan helvetin huono. Ei taida kannattaa lähteä aamulla töihin, kaikki romahtaa kuitenkin. Tulikin lähdettyä aikoinaan rakennusalalle, vasta 25 vuotta sieltä on elanto tullut ja nyt se sitten romahtaa.

    1. Hyvä, että lupia vihdoin haettiin. Marraskuussa aloituksia alkoi olla jo saman verran kuin lupia, kun niiden välillä normaalisti on selvä ero. Eli vanhoja lupia purettiin ja nyt haettiin vihdoin taas uusia.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat