Kokeile kuukausi maksutta

Suomalaisrakentajille 200-300 miljoonan urakat Pyhäjoen ydinvoimalan liepeiltä

Kyseessa ovat varsinaisen ydinvoimalan ulkopuoliset tuki- ja apurakennukset. Asiasta kertoo sanomalehti Kaleva.

Kyseessa ovat varsinaisen ydinvoimalan ulkopuoliset tuki- ja apurakennukset. Asiasta kertoo sanomalehti Kaleva.

Niiden rakennuttaminen ei kuulu laitostoimittaja Rusatom Overseasille, rakennuttajana on Fennovoima.  Alueelle tulee muun muassa palvelukeskus, majoituskylä, korjaamoja ja porttirakennuksia.

Ensimmäisenä Fennovoima rakennuttaa palvelukeskuksen. Sen rakentamisen tarjouspyynnöt lähtevät liikkeelle keväällä. Rakentamisen on ajateltu alkavan syksyllä 2015.

”Vuoden kuluttua Hanhikiven niemellä on jo täysi rähinä päällä, joten kumppaneiden kanssa täytyy alkaa katsella jo sopimustekstejä. Kahvittelut on nyt kahviteltu”, Fennovoiman kehityspäällikkö Juha Miikkulainen sanoo Kalevassa.

Hänen mukaansa paikalliset pienemmätkin toimijat ovat mukana, koska Fennovoima voi vapaasti pilkkoa urakat sopiviin toimituskokonaisuuksiin.  Ei tarvitse olla pörssiluokan rakentaja päästäkseen mukaan urakoihin.

 

 

 

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Suomalaisrakentajille 200-300 miljoonan urakat Pyhäjoen ydinvoimalan liepeiltä”

  1. Kuka voi väittää, että Suomalaisrakentajille tulee em. urakat. Vaikkakin tulisivatkin, niin mahtaa tämä ”hieno” eu tuoda veljeskansat hommiin, niinkuin Hienonen ev. SRV aikoinaan toesi, etä ilman Virolaisia/Eestiläisiä ei Suomea olisi pystytty rakentamaan. Onneksi Ukko sai kenkää!!

  2. Kukahan tuon summan 200-300 M€ on laskenut/arvioinut. Minusta tuntuu ,että tuo luku on vedetty hatusta. Näillä nykyisillä some-immeisillä ei ole mitään näkemystä oikeista asioista. Tuuliviiriporukkaa.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat