Kokeile kuukausi maksutta

Hypo: liikennehankkeista luopuminen hyydyttäisi asuntomarkkinoiden viriämisen

Hypon näkemys kasvukeskusten asuntomarkkinoiden tulevaisuudesta on toistaiseksi positiivisen neutraali ja odottava, ilmenee tänään julkistetusta markkina-arviosta. Pahinta myrkkyä olisi, että uusi hallitus luopuisi asuntotuotantoa kiihdyttävistä liikennehankkeista.

Hypon mukaan kuluvan vuoden asuntomarkkinat jatkavat ”taaperrustaan” epävarmuuden oloissa, mutta asuntolainavuodelle tyypilliseen tapaan ”keväisissä merkeissä”.

Asuntomarkkinat etenevät pääkaupunkiseutu- ja ydinaluevetoisesti. Tilanne on erikoinen, sillä jopa Tampereella on vaikeaa, kun mennään aivan ydinkeskustan ulkopuolelle.

Pääkaupunkiseutua ja Tampereen ydinaluetta lukuun ottamatta kasvukeskustenkin vetovoima häilyy, ja alueiden eriytyminen näyttää jatkuvan. Koko maata kuvaavat keskimääräiset hinta- ja kauppatiedot kertovat kokonaisuudesta vaillinaisesti.

Uusia asuntolainoja kysytään vilkkaasti Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Pääkaupunkiseudun markkinat ovat alkaneet hengittää, ja odotettua käännettä voi aistia ainakin alueellisesti, mutta hyvin kohdesidonnaisesti. Asuntokauppoja tehdään jopa jonkin verran odotuksia enemmän, johtuen hiljaisesta viime vuodesta, mutta tilanne on äärimmäisen herkkä. Luottamus on avainsana, ja vaaleja edeltävästä poliittisesta epävarmuudesta huolimatta kuluttajien luottamus on kääntynyt hieman parempaan suuntaan.

Markkina-analyysi koheni

Asuntojen tarve ei ole Hypon mukaan kaikonnut mihinkään, vaikka asuntomarkkinat ovat viime vuosina takunneet. Alhainen korkotaso, pankkien kilpailu ja ostajan markkinoiden mahdollistama tinkiminen ovat tukeneet ostohalukkuutta. Pienet asunnot käyvät kaupaksi, mutta suurten asuntojen ja omakotitalojen kauppa on edelleen vaikeuksissa.

Hypon analyysi vallitsevasta markkinatilanteesta koheni ylöspäin, mutta jää kuitenkin vielä hivenen miinukselle -5,0 pisteeseen (-0,50 %), koska suomalaista kansantaloutta ja julkista taloutta koskevat suuret päätökset antavat edelleen odottaa itseään. Luottamus kasvukeskusten, erityisesti pk-seudun ja Tampereen asuntomarkkinoiden rakenteellisten ongelmien ratkaisun osalta on herätetty päätettyjen liikennehankkeiden avulla.

”Pahinta myrkkyä asuntomarkkinoille olisi, jos näistä päätöksistä vetäydytään vaalien jälkeen”, Hyposta todetaan.

Pääteyt liikennehankkeet eivät Hypon mukaan kuitenkaan yksin riitä saamaan aikaan merkittävää positiivista käännettä kasvukeskusten asuntomarkkinoilla. Tarvitaan myös luottamusta ja uskallusta tuottaa, ostaa ja korjata sekä rahoittaa asuntoja. Luottamus ja uskallus ovat työllisyyskehityksen varassa, ja lähitulevaisuuden näkymät ovat vaarassa kääntyä huonompaan suuntaan.

Lisäksi huolta aiheuttavat eri puolueiden asuntopoliittiset lausunnot eduskuntavaalien alla. Esimerkiksi, sitoutuuko tulevakin hallitus asuntokaavoitukseen kytkettyjen liikennehankkeiden
edistämiseen, jotta kasvukeskusten asuntomarkkinat pystyvät kehittymään terveesti ja tasapainoisesti.

Kaupungistuminen avainkysymys

Vaalien jälkeisen uuden hallituksen on Hypon mukaan päätettävä näkemyksellisestä kaupunkipolitiikasta Suomelle. Laajapohjaisen asuntopolitiikan ytimeksi on otettava kaupunkikehityksen tuomat mahdollisuudet. On rehellisesti mietittävä, miten erilaisia asumisen muotoja kohdellaan alueellisesti ja asuntotyyppikohtaisesti. Lisäksi pitää kiihkotta katsoa, millaista asumista me tänne Suomeen tarvitsemme ja haluamme pitkällä aikavälillä. Katse on suunnattava vuodesta 2015 vuoteen 2030 niille alueille, joilla ihmiset asuvat.

Tulevan eduskunnan ja hallituksen on Hypon mukaan herättävä siihen, että suomalaisen asumisen tulevaisuus pitää sisällään suuria mahdollisuuksia. Koko asuntovarallisuuden laskennallinen markkina-arvo yltää lähes 500 miljardiin euroon vapaa-ajan asunnot mukaan lukien. Toisaalta merkittävä määrä asuntoja jää asuntomarkkinoiden ulkopuolelle, kun niiden käyttötarkoitus muuttuu, niitä jätetään korjaamatta tai puretaan.

100 miljardin asuntourakka

Lähivuosikymmenien tarpeeseen on Hypon mukaan kuitenkin rakennettava jopa puoli miljoonaa uutta asuntoa, muuttoliikkeen ja väestönkasvun tarpeiden kannalta juuri oikeille paikkakunnille. Rakennusurakka on helposti yli 100 miljardin euron kokoinen. Siinä on paljon töitä ja verotuloja tarjolla.

Suomalaisista asuntokunnista noin 65 prosenttia asuu omistusasunnossa, mutta Helsingissä luku yltää vain 47 prosenttiin. Helsingissä omistusasuminen on viime vuosina vähentynyt ja kehitys näyttää nopeutuvan, samalla kun vuokra-, asumisoikeus- ja osaomistusasuminen yleistyvät. Muualla maassa omistus- ja vuokra-asumisen suhde on pysynyt kuluneen vuosikymmenen hyvin vakaana.

Helsinki näyttää tässä ja monessa muussa asiassa asuntomarkkinoille suuntaa, koska kaupungistuminen jatkuu ja asuntomarkkinat eriytyvät edelleen, taloudellisesti parempien aikojen mukana entisestään voimistuen.

Tämänhetkinen rakennustahti ei vastaa Hypon mukaan tarvetta, joten rakentamista on välttämättä nopeutettava. Tarjontaa suurempi kysyntä johtaa siihen, että myös vuokrat nousevat ja asuntovelat kasvavat. Asumisen kalleus on yksi tasapainoisen yhteiskuntakehityksen ja työmarkkinoiden toimivuuden este. Yhtälön ratkaisu on saada tarjolle kaikenlaisia asuntoja.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Hypo: liikennehankkeista luopuminen hyydyttäisi asuntomarkkinoiden viriämisen”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat