Kokeile kuukausi maksutta

Nyt tapahtui pelätty muutos uusien omistusasuntojen markkinoilla

Myytävä omistusasuntojen markkina pyöri viime syksyyn saakka vauhdikkaasti, mutta kuluneen puolen vuoden aikana markkinoilla tapahtui käänne pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

Sijoittajakysyntä on kiihdyttänyt asuntorakentamista.

Rakennuslehden markkinakatsauksen mukaan kerrostaloasuntojen aloitukset romahtivat 46 prosenttia vuodentakaisesta vastaavasta ajanjaksosta. Rivitaloaloitukset kasvoivat 15 prosenttia, mutta kokonaisuutena aloitukset vähenivät 31 prosenttia.

Edellisen kerran kerrostaloaloituksia oli näin vähän vuonna 2009.

Markkinakatsauksessa tarkasteltujen alueiden perusteella voi arvioida, että koko pääkaupunkiseudun ulkopuolisessa Suomessa aloitettiin 12 kuukauden aikana noin 7 700 myytävän omistusasunnon rakentaminen.

Omistuskerrostalotuotannon romahdus antaa kuitenkin hieman liian synkän kuvan asuntorakentamisen tilanteesta. Rakennusliikkeet ovat muuttaneet omistuskohteita vuokra- ja asumisoikeuskohteiksi.

Luultavaa myös on, että pääkaupunkiseudulla omistusasuntojen aloitustahti on ollut muuta maata vilkkaampi. (Rakennuslehden pks:n markkinakatsaus ilmestyy 8.5.2015.)

Ennakkomarkkinoinnissa ilman aloituspäätöstä on 46 prosenttia enemmän kerrostaloasuntoja kuin vuosi sitten tarkastelluilla alueilla.

Kauppa kävi hyvin

Uusien asuntojen kaupat vähenivät puolessa vuodessa vain 3 prosenttia, ja vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna kauppa kasvoi 13 prosenttia. Kauppojen määrä on 4 prosenttia yli kymmenen vuoden keskiarvon.

Uudisasuntokaupan hyvä vire on jatkunut jo viisi vuotta.

Sijoittajien osuus kaupoista on edelleen merkittävä.

Uusien asuntojen osuus kaikista myydyistä asunnoista on kasvanut 21 prosenttiin, mikä on korkein osuus kymmenen vuoden tarkastelujaksolla. Osaltaan muutos aiheutuu siitä, että sijoittajat ovat painottaneet uusia asuntoja.

Lue blogi siitä, miksi rakentajat tekijät äkkijarrutuksen, vaikka asuntokauppa on käynyt hyvin.

Valmiiden varasto ei enää kasva

Hyvin käynyt asuntokauppa ja aloitusten jarruttaminen ovat leikanneet puolessa vuodessa asuntojen tuntuvan ylitarjonnan.

Selvityksessä arvioidaan markkinatilannetta myynnissä olevien asuntojen ja tehtyjen kauppojen välisellä suhdeluvulla. Tämä tarjonta-kysyntälukema kertoo, kuinka kauan myynnissä olevien asuntojen kauppaaminen kestää kuluneen kuuden kuukauden kaupantekovauhdilla. Myyntivarasto on pudonnut viime syksyn 11,4 kuukaudesta 9,6 kuukauteen. Markkinatilanne on nyt tasapainossa.

Tarjonta on leikkautunut rakenteilla olevista asunnoista. Pääkaupunkiseudun ulkopuolella on nyt rakenteilla viidenneksen vähemmän myymättömiä asuntoja kuin vuosi sitten. Muutoksen myötä asuntorakentajien työttömyys on lisääntynyt huolestuttavasti. Uusia kohteita on valmistunut koko ajan, eikä tilalle löydy uusia töitä aloitusten leikkaamisen takia.

Myymättömien valmiiden asuntojen varaston kasvu on käytännössä pysähtynyt, sillä valmiita uusia asuntoja on myyty sijoittajille isoissa erissä. Koko pääkaupunkiseudun ulkopuolisessa Suomessa on arviolta 2 150 valmista myymätöntä asuntoa.

Myynnissä olevista uusista asunnoista lähes joka kolmas (32 %) on valmis, ja valmiiden osuus kasvaa edelleen.

Hintojen nousu taittui

Aikaisemmilla tarkastelujaksoilla on ihmetyttänyt uusien asuntojen tuntuva kallistuminen. Kuluneen puolen vuoden aikana hintojen nousuvauhti tasaantui 0,6 prosenttiin, joskin vuosinousu on 3,5 prosenttia.

Keskihinnaltaan halvin kerrostaloneliö on myynnissä Raumalla (2 932 euroa) ja kallein Turussa (4 833 euroa). Halvimmat rivitaloneliöt ovat Oulussa (2 316 euroa), kalleimmat Turussa (3 380 euroa).

Katso kaupunkikohtainen uusien asuntojen hintakehitys tänään ilmestyvästä Rakennuslehdestä.

Tiedot perustuvat STH-Group Oy:n tekemään seurantaan, joka koskee kahdeksaa aluetta pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “Nyt tapahtui pelätty muutos uusien omistusasuntojen markkinoilla”

  1. Tässä myydään Suomen markkinassa muutamalle tuhannelle asiakkaalle vuosittain muutamaa sataa uutta kämppää. Halukkuus maksaa kaupungista riippuen 3-8 kiloeuroa neliöltä ’ennen asumattomasta’ on tietyn asiakasegmentin ominaisuus ja nyt alkaa halut ja kyvyt piiputtaa sielläkin.

    Rakentajien ongelmat ovat kuitenkin rajallisia sillä ’katteessa löytyy’ ja siitä voi hyvin tinkiä. Mutta tarvitaan se asiakas !

  2. Asunnot vetäjävät jälleen, uutisoi etusivullaan tämän päivän Kauppalehti. Haastateltavana oli SRV:n toimitusjohtaja Juha Pekka Ojala.

    ”Rakenteilla olevista asunnoista liki 90 prosenttia on myyty ja kuluttajakysyntä on vilkastuu. Putken päässä on valoa, joten olemme päättäneet lisätä aloituksia.”

    Ojala taitaa tarkoittaa kuitenkin lähinnä pääkaupunkiseutua. Siellä sijoittajat ovat erityisen aktiivisia ostajia. Muissakin kasvukeskuksissa kaupankäynti on sijoittajavetoista, mikä nakertaa gryndereiden katteita.

    Skanskan toimialajohtaja Jukka Hörkkö toteaa, että alueiden tilanteet ovat keskenään hyvin erilaiset. ”Kasvukeskuksissa liikevaihdon lievä nousu on mahdollista.”

  3. A-Kruunu perustettiin sopivasti alennusmyyntien alla.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat