Kokeile kuukausi maksutta

HS: Qatar kiistää työläisten kuolemat jalkapallon MM-kisojen rakennustöissä

Qatarin hallitus kieltää, että jalkapallon vuoden 2022 MM-kisojen rakennustyömailla olisi kuollut työntekijöitä. Asiasta kertoi Helsingin Sanomat.

Qatarin hallitus kieltää, että jalkapallon vuoden 2022 MM-kisojen rakennustyömailla olisi kuollut työntekijöitä. Asiasta kertoi Helsingin Sanomat.

”Todellisuudessa työmaalla on tehty viisi miljoonaa työtuntia eikä yhtään työntekijää ole kuollut. Ei yhtään”, Qatarin hallitus toteaa asiasta tiedotteessaan.

Washington Post -lehti kirjoitti jalkapallon vuoden 2022 MM-kisojen rakennustyömaiden kuolonuhreista 27. toukokuuta. Maailman työntekijöiden oikeuksien puolesta taisteleva International Trade Union Confederation (ITUC) puolestaan raportoi jo maaliskuussa 2014, että Qatarin MM-kisoihin liittyvissä rakennustöissä oli jo silloin kuollut noin 1 200 työntekijää eli keskimäärin yli yksi ihminen päivässä. Jos sama tahti jatkuisi, ainakin 4 000 työntekijää kuolisi ennen kisojen käynnistymistä. Washington Postin esittämät lukemat olivat samat kuin ITUC:n raportissa.

Rakennustyöt Qatarissa perustuvat pitkälti ulkomaisen työvoiman käyttöön. Intialaiset ja nepalilaiset muodostavat noin puolet maan ulkomaisesta työvoimasta.

Qatarin hallituksen tiedotteessa arvioidaan, että Washington Post olisi omissa laskelmissaan vain ottanut tilastoista kaikkien Qatarissa työskentelevien intialaisten ja nepalilaisten työläisten kuolleisuusluvut ja kertonut kyseiset luvut kisoihin liittyvien rakennusvuosien määrällä. Hallituksen mukaan kaikki kuolemat eivät myöskään liity työntekoon.

ITUC:n raportin mukaan Qatarin jalkapallon MM-kisojen rakennustyömiesten työpäivät ja -viikot ovat pitkiä, sillä monet tekevät töitä 60 tuntia viikossa. Kesäisin lämpötila voi nousta Qatarissa yli 50 celsius-asteeseen. Näistä äärimmäisen kovista olosuhteista huolimatta ulkomaisille rakennustyöntekijöille ei raporttien mukaan edes anneta tarpeeksi puhdasta juomavettä.

Helsingin Sanomien uutinen aiheesta löytyy tästä, Washington Postin uutinen tästä ja Qatarin hallituksen tiedote tästä. Rakennuslehdessä aiemmin julkaistu blogikirjoitus aiheesta löytyy tästä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “HS: Qatar kiistää työläisten kuolemat jalkapallon MM-kisojen rakennustöissä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat