Tutustu nyt Rakennuslehteen 1 kk veloituksetta!

Jatke aloitti Würthin keskusvaraston laajentamisen Riihimäellä

Jatke Oy on aloittanut Würthin logistiikkakeskuksen laajennustyöt Riihimäellä, Herajoen itäisellä teollisuusalueella. Laajuudeltaan uusi rakennus on yli 12 000 bruttoneliötä.

Jatke Oy on aloittanut Würthin logistiikkakeskuksen laajennustyöt Riihimäellä, Herajoen itäisellä teollisuusalueella. Laajuudeltaan uusi rakennus on yli 12 000 bruttoneliötä.
Kuuntele juttu

Vanhan kolmostien varrella sijaitseva nykyinen logistiikkakeskus on rakennettu vuonna 1987 ja sitä on laajennettu vuosien varrella kahdeksan kertaa. Nyt käynnistynyt uusin laajennusosa valmistuu vaiheittain, ensimmäinen osa kesällä 2016 ja toinen keväällä 2017.

Jatke on koko Etelä-Suomen alueella toimiva rakennuskonserni, jonka osaamista ovat niin asuntotuotanto, saneeraus, toimitilarakentaminen kuin kiinteistökehityskin. Sen liikevaihto oli yli 130 miljoonaa euroa vuonna 2014.

Työkalu- ja tarvikealaan erikoistunut Würth Oy on perustettu vuonna 1975. Se on osa kansainvälistä Würth-konsernia, joka toimii 84 maassa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Jatke aloitti Würthin keskusvaraston laajentamisen Riihimäellä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat