Tutustu nyt 1 kk veloituksetta!

Aleksanterinkadun rakennusurakka alkaa ensi viikolla Lahdessa

Lahden ydinkeskustassa sijaitsevan Aleksanterinkadun rakennusurakka käynnistyy ensi viikolla kaukolämpötöillä. Varsinainen katu-urakka alkaa huhti-toukokuun vaihteessa. Rakennusurakan on määrä valmistua marraskuun 2016 puolivälissä.

Kuuntele juttu

Rakennusurakka jakautuu kolmeen osa-alueeseen: katu-urakkaan, kaukolämpöurakkaan ja sähköverkko- ja valaistustöihin.

Varsinaisen katu-urakan tilaajana toimii kaupunki. Katu-urakan toteuttajaksi on valittu työyhteenliittymä Aleksanteri, jonka osakasyrityksiä ovat EKT Infra Oy ja Läänin Kuljetus Oy. Sopimus urakoitsijan kanssa allekirjoitetaan valitusajan umpeuduttua huhtikuun puolivälissä. Työyhteenliittymä Aleksanterin urakkasumma ilman arvonlisäveroa on vajaat 2,7 miljoonaa euroa.

Koko rakennushanke keskittyy Aleksanterinkadun katutilan järjestelyihin sekä pintarakenteiden uusimiseen. Aleksin kävelypainotteisuutta lisätään laajentamalla pohjoisreunan jalankulkualuetta niin sanotulla monikäyttöalueella, johon on varattu tilaa esimerkiksi tapahtumatoiminnoille sekä huolto- ja saattoliikenteelle.

Pintarakenteissa käytetään pyöräväylällä asfalttia ja jalkakäytävillä suomalaista graniittia ja betonikiviä. Ajoradalla säilytetään nykyiset punaiset noppakivet. Lopulliset kiveystyöt perustuvat maisema-arkkitehti Tommi Heinosen Mosaiikki-nimiseen suunnitelmaan.

Monikäyttöalueelle rakennetaan sähkön- ja vedenjakelumahdollisuus ja Aleksin pohjoisreunan jalkakäytävä varustetaan sulanapitojärjestelmällä.

Myös Vesijärvenkadun ja Aleksanterinkadun liittymäalueen korjaukset pääasiassa suojateillä toteutetaan hankkeen yhteydessä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Aleksanterinkadun rakennusurakka alkaa ensi viikolla Lahdessa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat