Kokeile kuukausi maksutta

Lehto Group rakentaa Spondalle Tikkurilaan

Rakennus- ja kiinteistöalan konserni Lehto Group urakoi Spondalle kohteen Vantaan Tikkurilaan.

Tikkurilan aseman kupeeseen sijoittuvan Spondan rakennuttaman uuden toimitilan ensimmäinen vaihe valmistuu maaliskuussa 2018.

Uusi kuusikerroksinen toimisto- ja liiketilakokonaisuus nousee Tikkurilan juna-aseman yhteyteen Väritehtaankadulle.

Lehto Group aikoo keskittää rakennuksen valmistumisen jälkeen sinne myös omat konttoritoimintonsa ja vuokraa rakennuksesta toimistotiloja yhteensä noin 1 600 neliömetriä.

Hanke toteutetaan kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa kiinteistöön valmistuu yhteensä 9 500 neliömetriä vuokrattavaa tilaa, josta noin puolet on toimistotilaa ja puolet liike- ja palvelutiloja.

Ensimmäisen vaiheen rakentaminen käynnistyy heinäkuussa 2016 ja arvioitu valmistumisaika on maaliskuussa 2018.

Toisen vaiheen käynnistämisestä Sponda päättää myöhemmin vuokraustilanteen mukaan. Lehto Groupin rakennusurakan arvo on noin 26,8 miljoonaa euroa.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Lehto Group rakentaa Spondalle Tikkurilaan”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat