Projektit Rakennuslehti Ei kommentteja

Kainuun uuden sairaalan rakentamissopimus on allekirjoitettu

Kainuun uuden sairaalan rakentamista koskeva urakkasopimus on allekirjoitettu tänään Kajaanissa. Rakentamisvaihe on osa yhteisvastuullista allianssiurakkaa, jonka osapuolina ovat Kainuun soten lisäksi Skanska, Caverion Suomi ja Sweco.

Sairaalahankkeen laajuus on 46 282 bruttoneliömetriä ja urakan kokonaiskustannukset ovat 153 miljoonaa euroa. Kainua-allianssin pääurakoitsija Skanskan osuus on 69 miljoonaa euroa, talotekniikkaurakoitsija Caverionin 45 miljoonaa euroa sekä suunnittelusta vastaavan Swecon osuus yhteensä 11,5 miljoonaa euroa.

Rakentaminen käynnistyy helmikuussa 2017, ja työt saadaan päätökseen vuoden 2021 syksyllä. Erityispiirteenä hankkeessa ovat korkeat turvallisuus- ja häiriöttömyysvaatimukset työmaan sijaitessa nykyisen sairaalan alueella. Rakentaminen vaiheistetaan siten, että sairaalatoiminta voi jatkua ilman väistötiloja.

Kainuun suurin julkinen rakennuskohde

Rakennushanke on Kainuun suurin julkinen rakennuskohde. Puurakentaminen näkyy sairaalassa sisällä ja ulkona: sisustuksen lisäksi ulkoseinissä käytetään puuelementtejä yli 10 000 m2.

Rakentamisvaihe tarjoaa tulevina vuosina töitä kymmenissä aliurakoissa sekä laite- ja materiaalitoimituksissa. Työmaan keskivahvuus on noin 200 henkilöä.

”Sairaala on rakennuskohteena erittäin vaativa, ja me urakoitsijoina ja suunnittelijoina vastaamme siitä, että tilaaja saa arvoa rahalle. Rakennusala on muuttumassa yhä asiakaslähtöisemmäksi ja haluamme olla tässä kärkijoukossa”, toteavat Kainua-allianssin yritysten johtajat Tuomas Särkilahti Skanskasta, Ville Tamminen Caverionista ja Markku Varis Swecosta.

Kainuun keskussairaala vastaa valtakunnallisen sote-uudistuksen linjausten mukaisesti ympärivuorokautisesta päivystyksestä sekä keskeisten erikoisalojen toiminnasta. Osana sairaalaa toimivat jatkossa myös Kajaanin terveyskeskusten vastaanotot ja vuodeosastot, mielenterveys- ja päihdepalvelut sekä kehitysvammaisten poliklinikka ja akuuttiosasto.

Vastaa

Rakennuslehden pääuutisia