Kokeile kuukausi maksutta

Helsingin ensimmäisen gryndipuukerrostalokohteen kaikki asunnot myyty – ”Tämä on ollut meille kannattava projekti”

Kempeleläinen Siklatilat rakentaa parhaillaan Helsingin ensimmäistä omaperusteista puukerrostalokohdetta Honkasuolle. Kaupungin vuokratontille noussut Helsingin Haapaperhonen on edennyt aikataulussa, ja asunnot luovutetaan ostajille lokakuun lopussa.

Helsingin Haapaperhonen muodostuu neljästä puukerrostalosta. Harmaassa sivuseinässä näkyvä väriero johtuu palosuojamaalista. Kuva: Anne Kurki

Neljästä kolmikerroksisesta talosta muodostuvassa kohteessa on yhteensä 43 asuntoa, jotka ovat 29-, 45- ja 65-neliöisiä. Elokuun lopussa yhtään asuntoa ei ollut enää myymättä. Sikla-konsernin toimitusjohtaja Janne Niemisen mukaan asunnoilla oli 25 ostajaa, eli osa meni kuluttajille ja osa sijoittajille. Sijoittajat ostivat etenkin 29 neliön yksiöitä, joiden keskineliöhinta oli noin 4600 euroa. Kaksioiden neliöhinnat olivat alle 4000 euroa.

”Olemme panneet paljon panoksia puukerrostaloihin ja saaneet paljon oppia tästä kohteesta. Tämä on silti ollut meille jo nyt kannattava ja kaikilta osin onnistunut projekti”, Nieminen sanoo Rakennuslehdelle. ”Ei ole tullut vastaan mitään sellaista, että se olisi muuttanut meidän ajatusmaailmaamme puukerrostalorakentamisesta.”

”Puukerrostalorakentamista pelätään Suomessa ihan valtavasti. Ei uskalleta lähteä rakentamaan.” ”Viranomaisillakaan ei ole oikein kokemusta siitä.”

Sikla on toteuttanut Helsingin Haapaperhosen rankarunkoisista suurelementeistä. Yhtiö tutkii CLT:n käyttöä jatkossa, mutta tällä hetkellä se ei Niemisen mukaan ole vielä hintakilpailukykyinen.

Siklan konsernijohtaja Janne Nieminen esittelee sprinklausjärjestelmää. Teknisessä tilassa niitä on neljä, jokaiselle talolle omansa. Kuva: Anne Kurki

Lämmitysmuotona kevyt kaukolämpö

Helsingin kaupunki on linjannut alueen Honkasuon ekokortteliksi, mikä on sanellut joitakin Haapaperhosen ratkaisuja. Rakentamisessa noudatetaan matalaenergiarakentamisen periaatteita ja tonteilla tuotetaan aurinkosähköä. Haapaperhosen yhden talon katolle on esimerkiksi asennettu kuusi aurinkopaneelia tuomaan energiaa. Lämmitysmuotona on matalalämpötilainen niin sanottu kevyt kaukolämpö.

”Asuntoihin oli tarkoitus tulla vesikiertoinen lattialämmitys, mutta E-lukujen takia jouduimme menemään pattereihin”, Siklan asuntotuotantojohtaja Pekka Karhumaa sanoo.

Haapaperhosen autopaikkojen määräksi on rajattu 18. Sen sijaan taloyhtiöön tulee paljon polkupyöräpaikkoja.

Uusia puukerrostalokohteita hankekehityksessä

Nieminen kertoo, että Haapaperhosesta omaan käyttöönsä asuntoa ostaneet ovat arvostaneet sitä, että kyseessä on nimenomaan puusta tehty kerrostalo. Hän kuitenkin harmittelee sitä, että nykyisillä rakennusmääräyksillä puu ei juuri näy puukerrostaloissa. ”Haluaisimme tuoda enemmän puuta näkyviin. Se nopeuttaisi myös läpimenoaikoja.”

Siklan kokemukset Haapaperhosesta ovat joka tapauksessa olleet niin positiivisia, että yhtiö aikoo jatkaa puukerrostalojen rakentamista. ”Meillä on hankekehityksessä useampi tämänkaltainen kohde pääkaupunkiseudulla ja Pirkanmaalla.”

Siklatilat rakentaa asuntoja myös betonista. Vaikka Nieminen puhuu vahvasti puukerrostalorakentamisen puolesta, yhtiön tarkoituksena ei ole luopua myöskään betonirakentamisesta. ”Haemme aluekohtaisesti sitä, mihin rakennetaan betonista ja mihin puusta.”

Sikla hyödyntää rakentamisessa oman elementtitehtaansa tuotteita. Tehdas valmistui vuodenvaihteessa Liminkaan. Sen tuotanto menee kokonaisuudessaan yhtiön omaan käyttöön.

Tätä artikkelia on kommentoitu 6 kertaa

6 vastausta artikkeliin “Helsingin ensimmäisen gryndipuukerrostalokohteen kaikki asunnot myyty – ”Tämä on ollut meille kannattava projekti””

  1. Mielenkiintoinen kohde, kuka mahtaa olla arkkitehti?

  2. Vastauksena Emman kysymykseen: kohteen arkkitehtisuunnittelusta vastaa järvenpääläinen Arkkitehtitoimisto Antti Heikkilä Oy.

  3. Minkä yhtiön sprinklausjärjestelmä kohteessa on?

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat