Kokeile kuukausi maksutta

Kiinteistökaupoissa ylittyi huima rajapyykki vuonna 2017 – kiinalaiset mukana suurkaupassa

Kiinteistökaupoissa ylitettiin viime vuonna historiallinen raja. Edellisvuoteen 2016 verrattuna volyymi ylittyi peräti 38 prosenttia. Suurimmassa kaupassa olivat mukana kiinalaiset kumppaneineen.

Kuvituskuva. Kriisitilanteissa sijoittajat lisäävät varovaisuuttaan.

KTI Kiinteistötiedon kauppaseurannan mukaan vuonna 2017 kiinteistökauppoja tehtiin ennätyksellisesti 10,2 miljardilla eurolla. Vuonna 2016 kirjattu edellinen ennätys ylittyi peräti 38 prosentilla.

Kaupankäynti oli erityisen vilkasta vuoden toisella vuosipuoliskolla eli heinäkuun ja joulukuun välisenä aikana. Heinä- ja syyskuun välisena aikana kauppoja tehtiin Sponda-kaupan myötä peräti 4,8 miljardilla eurolla. Loka-joulukuussa kauppojen arvo oli 2,8 miljardia euroa. Nämä kaksi kvartaalia nousivatkin KTI:n vuonna 2001 alkaneen seurannan vilkkaimmiksi vuosineljänneksiksi.

Noin 3,7 miljardin euron Sponda-kaupan lisäksi viime vuonna tehtiin toinenkin Suomen kiinteistömarkkinoita koskettanut poikkeuksellisen suuri yrityskauppa, kun kiinalainen CIC kumppaneineen osti logistiikkakiinteistösijoittaja Logicorin osakekannan Spondan ostaneelta yhdysvaltalaiselta rahastojätti Blackstonelta.

Logicorin yli 12 miljardin euron kiinteistösalkusta Suomessa sijaitsee noin kahdeksan prosenttia.

Lisää ulkomaisia sijoittajia

Kampin kauppakeskuksen puolikkaan myynti oli viime vuoden Suomen suurin yksittäisen kohteen myynti. TH Real Estaten hallinnoima rahasto maksoi kohteesta noin 250 miljoonaa euroa.

Kaupassa syntyi yhteisyritys, jossa TH Real Estate omistaa puolet ja saksalainen finanssijätti Allianz puolet noin 500 miljoonan euron arvoisesta kauppakeskuksesta.

Kaikissa suurimmissa kaupoissa ostajana oli ulkomainen taho. Ulkomaisten sijoittajien osuus oli peräti 68 prosenttia viime vuoden kaupoista. Vuoden aikana Suomeen rantautui kymmenkunta uutta ulkomaista sijoittajaa.

Toimistokiinteistöt kiinnostivat

Vuoden vaihdetuin kiinteistötyyppi oli toimistokiinteistöt, joiden osuus kaupoista oli noin 40 prosenttia. Toimistokauppoja tehtiin yhteensä noin 4,1 miljardilla eurolla, josta Spondan toimistosalkun osuus oli yli puolet.

Merkittäviä toimistokauppoja solmittiin erityisesti pääkaupunkiseudulla, mutta myös Tampereella ja Jyväskylässä.

Esimerkiksi lokakuussa kiinteistökonsultti- ja sijoitusyhtiö Brunswick Real Estate perusti Suomeen kiinteistöyhtiö Kielon ja hankki sen ensimmäiseksi kohteeksi Valtatie 30 -nimellä tunnetun kohteen Tampereelta.

Marraskuussa Kielo osti Technopoliksen Jyväskylän toimistokiinteistösalkun. Yhtiön tarkoituksena on rakentaa noin miljardin euron arvoinen kiinteistösijoitusomaisuus tulevien vuosien aikana.

Asuntosalkkukauppa rauhoittui

Liikekiinteistöjen osuus kaupoista oli noin 26 prosenttia. Tuotannollisten kiinteistöjen osuus oli 15 prosenttia.

Asuntosijoitussalkkujen myynti jäi selvästi poikkeuksellisen vilkkaasta vuodesta 2016. Niiden osuus oli noin 10 prosenttia kokonaisvolyymistä.

 

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kiinteistökaupoissa ylittyi huima rajapyykki vuonna 2017 – kiinalaiset mukana suurkaupassa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat