Aro Systems sai historiansa suurimman urakan

Aro Systems on saanut yhtiön historian suurimman talotekniikkaurakan, kun Tulevaisuuden sairaala OYS 2030 -projektin ensimmäisen vaiheen suunnittelijat ja urakoitsijat allekirjoittivat päivitetyn allianssiurakkasopimuksen.

Sopimuksella sinetöitiin kesällä 2018 päivitetyn yleissuunnitelman mukaisen ydinsairaalan ensimmäisen vaiheen rakennusurakka. Urakan kokonaiskustannukset ovat noin 208 miljoonaa euroa, josta Aro Systemsin talotekniikkaurakan osuus on noin 58 miljoonaa euroa.

”Sopimuksen työllistävä vaikutus tulee olemaan merkittävä. Urakka tulee työllistämään parhaimmillaan noin 100 talotekniikka-alan ammattilaista. Oulun alueella tämä tarkoittaa myös merkittäviä rekrytointeja”, Aro Systemsin toimitusjohtaja Mika Huovinen sanoo.

Urakkaan kuuluvia purkutöitä on tehty alueella jo vuodesta 2017 lähtien. Pysäköintilaitoksen sekä hallintorakennuksen purkutyöt tehdään tämän vuoden alussa. Varsinaiset ydinsairaalan rakennustyöt aloitetaan ensi maaliskuussa. Aiemmassa yleissuunnitelmassa olleiden kahden viisikerroksisen rakennuksen sijaan rakennetaan nyt kaksi vierekkäin olevaa kymmenkerroksista tornia, joista A-talon rakentaminen kuuluu sovittuun urakkaan.

Projektiallianssiin kuuluvat urakoitsijoina Aro Systems ja NCC Suomi. NCC kertoi maanantaina kasvattaneensa omaa urakkaansa hankkeessa noin 35 miljoonalla eurolla, ja nyt sen arvo on noin 109 miljoonaa.

Projektiallianssin suunnittelijat ja konsultit ovat A-Insinöörit Suunnittelu, A-Insinöörit Rakennuttaminen, Granlund Kuopio, Granlund Tampere, Arkkitehtitoimisto Lukkaroinen, Arkkitehtitoimisto Tähti-Set ja Uki Arkkitehdit.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Aro Systems sai historiansa suurimman urakan”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi