Kuva: Destia

Destia aloittaa yt-neuvottelut – taustalla organisaatiorakenteen muutos

Destia on laatinut uuden strategian vuosille 2019–2023. Strategian toteuttamiseksi yhtiö uudistaa organisaatiorakenteensa, minkä johdosta käynnistetään yt-neuvottelut.

Kirjoittaja(t) Rakennuslehti

Alustavan arvion mukaan organisaatiomuutoksesta aiheutuu noin 60 henkilötyövuoden vähennys Destian 1600 hengen kokonaishenkilöstöön. Yhtiön arvion mukaan vähennystarve ei kohdistu tuotannossa työskenteleviin työmaahenkilöihin eikä työntekijöihin.

Destia muuttaa organisaatiorakenteensa alueellisesta organisaatiosta palvelukohtaiseksi. Yhtiön mukaan uusi organisoituminen mahdollistaa maantieteellisen laajentumisen ja uusien palvelujen sekä huippuosaamisen kehittämisen, yhteistyön tiivistämisen ja kilpailukyvyn varmistamisen.

Destia kertoo muun muassa kartoittavansa uusia liiketoimintamahdollisuuksia Pohjois-Ruotsista ja Pohjois-Norjasta. Yhtiön mukaan Suomessa infrarakentamisen suhdanteen arvioidaan olevan jatkossa muita Pohjoismaita heikompi, kun taas muissa Pohjoismaissa ja erityisesti niiden pohjoisilla alueilla markkinoiden odotetaan jatkavan kasvuaan.

Destia tavoittelee nykyistä laajempaa roolia toimialan arvoketjussa. Yhtiön strategiana on varmistaa ydinliiketoiminnan kilpailukyky, kansainvälinen kasvu valituilla strategisilla alueilla sekä siirtyminen jalostuneempaan liiketoimintaan ja kaupunkikehitykseen yhdessä kumppaneiden kanssa.

”Kilpailuetumme rakennamme asiakaskeskeisyyden, infran tajun, älykkään tuotannon ja innostavan johtamisen varaan. Ensisijaisena tavoitteena on kannattavuuden parantaminen. Maantieteellisen laajentumisen kärkenä ovat uusiutuvan energian ratkaisut”, toimitusjohtaja Tero Kiviniemi kertoo tiedotteessa.

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “Destia aloittaa yt-neuvottelut – taustalla organisaatiorakenteen muutos”

  1. Ajassa 10-12 vuotta taaksepäin ja tehtiin hyvinkin samanlainen rakenneuudistus (http://feed.ne.cision.com/wpyfs/00/00/00/00/00/09/C2/48/wkr0001.pdf) Laaksovirran johdolla. Leinonen muutti oman aikakautensa aika organisaation takaisin alueelliseksi. Jonka Kiviniemi taas vie takaisin palvelukohtaiseksi

    Lisäksi Laaksovirran johdolla mentiin Pohjois-Ruotsiin ja Norjaan, josta Leinonen vei firman pois. Kiviniemi taasen vie firmaan kohti Pohjoismaita.

    Laaksovirta halusi laajentaa osuutta arvoketjussa, ja hankki/kehitti varsinaisen rakentamisen kylkeen kaikenlaista. Leinonen saneerasi kaiken pois. Nyt taas mennään uudelleen samaa polkua

    Helppoa tuo johtaminen, senkun kopioi aiempaa. Pitää vaan huolen ettei se jota kopio ole se suora edeltäjä.

  2. Kaiken kokeneena TVH:sta lähtien nähtynä Destiaan asti sanoisin , että Leinonen oli oikealla tiellä. Työ jäi vain kesken. Olisi pitänyt karsia ne tuottamattomat hedelmät pois. Destia Kalusto on nykyaikaan peilattuna jäänne sieltä TVH:n aikakaudelta. Silloin sitä tarvittiin. Ei enää. Täysin tuottamaton yksikkö. Joka vain syö liikevoittoa. 2000-luvulla toimintaa laajennettiin Norjaan, Ruotsiin, Viroon ja oltiinpa menossa jopa Venäjälle.
    Ei sinne kannata mennä. Ne on jo nähty. Samoin kaupunkirakentaminen on niin aikatauluihin sidottu , sanoisin ei kannata uhrata voimavaroja kuntiin.
    Pysykää vain yleisten teiden rakentajana ja hoitajana. Ne on teidän ydinosaamista. Leinosen johtamistapaa on jonkin verran arvosteltu. Hyvä pomo ei koskaan voi olla kaikille mieliksi.

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi