Ahola tarttuu Kiasman korjaustöihin – museoon tehdään 23 miljoonan euron remontti

Korjauksessa kiinnitetään huomioita myös kiertotalouteen ja materiaalien kierrättämiseen.

Kiasma saa remontin yhteydessä myös uudet ikkunat. Museo avautuu remontin jälkeen keväällä 2022.

Senaatti-kiinteistöt on valinnut Kiasman vesikattojen ja julkisivujen peruskorjauksen projektinjohtourakoitsijaksi vaativaan korjausrakentamiseen erikoistuneen Rakennus oy Antti J. Aholan. Hankkeen kustannusarvio on 23 miljoonaa euroa.

Jatkotutkimusten perusteella museossa uusitaan myös kaikki ikkunat. Tällä varmistetaan niiden vedenpitävyys ja parannetaan kiinteistön energiataloutta. Samaan tähdätään seinä- ja kattorakenteiden lämmöneristysten uusimisella sekä led-valaisimilla. Näyttelysaleissa parannetaan akustiikkaa ja valaistusta sekä uusitaan ripustusjärjestelmät.

Korjauksessa kiinnitetään huomioita myös kiertotalouteen ja materiaalien kierrättämiseen.

”Titaanisinkkipelti on todennäköisesti mahdollista käyttää sellaisenaan uudessa kohteessa, mutta esimerkiksi lasivilla, bitumihuovat ja ikkunalasit menevät kierrätykseen jatkojalostettavaksi. Työmaalla panostetaan purkujätteen huolelliseen lajitteluun”, kertoo rakennuttajapäällikkö Selja Flink Senaatti-kiinteistöistä.

Kiasma saa joulukuussa sääsuojauksen ja se on auki yleisölle 10.1.2021 saakka. Museo avautuu remontin jälkeen keväällä 2022.

Tätä artikkelia on kommentoitu 5 kertaa

5 vastausta artikkeliin “Ahola tarttuu Kiasman korjaustöihin – museoon tehdään 23 miljoonan euron remontti”

  1. Pitäisi etsiä väistötilat, purkaa vanha ja rakentaa tilalle hyvin suunniteltu ja rakennettu uusi museo. Tulisi pitkässä juoksussa halvemmaksi.

  2. Kenno vainaa teki isoa remonttia 2014-2015, ja eikös juuri Pylon saanut sääsuojan purkuun kun ilmoitettiin Aholan tulevan tontille. Työllistävä vaikutus ainakin…

  3. Mikähän on alkup. rakentamisen + korjausten summa alkava keikka mukaan lukien. Eikö ruksi punakyllä tälle rak.paikalle jo olisi oikea ratkaisu!?

  4. Kommentit ovat hyviä, mitä tämäkin wow arkkitehtuuri kaikkinensa onkaan maksanut?
    Paljonko olisi Guggis voinutkaan tulla maksaamaan? woow!

Vastaa käyttäjälle Rakennusvirhepankkiin Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat