Are vahvistaa kylmätekniikan osaamistaan yrityskaupalla

Are ostaa Kylmä 2000-oy:n ja laajentaa osaamistaan kaupan kylmän alalla.

Kauppakeskus Triplassa K-Supermarketin kylmälaitteet edustavat alan uusinta energiatehokkuutta ja myymälätekniikkaa. Kuva: Kati Raivonen.

Kylmä-2000 kuuluu kylmäalan suurien yritysten joukkoon. Yritys työllistää noin 50 työntekijää ja sen liikevaihto on noin 7 miljoonaa euroa. Kylmä-2000 jatkaa toimintaansa omalla nimellään osana Are-konsernia.

Solmittu yrityskauppa ei aiheuta henkilöstövaikutuksia tai muutoksia toimivaan johtoon.

Yritysoston ansiosta Aren kylmätekniikan asennus- ja huoltopalveluiden osaaminen laajenee merkittävästi.

”Uskomme kylmämarkkinan kasvuun tulevaisuudessa. Kylmätekniikka on osa-alue, joka vaatii erityisosaamista ja johon vaikuttavat muun muassa kiinteistöjen energiatehokkuusvaatimukset”, Aren toimitusjohtaja Timo Kohtamäki sanoo kauppatiedotteessa.

Perheyritys Are on panostanut pitkään kannattavaan kasvuun. Vuonna 2019 Are laajeni Ruotsiin ostamalla perheomisteisen Kungälvs Rörläggerin ja laajensi siellä toimintaansa seuraavana vuonna hankkimalla Climat80 Gruppen -talotekniikkakonsernin.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Are vahvistaa kylmätekniikan osaamistaan yrityskaupalla”

Jätä kommentti

Viimeisimmät näkökulmat