Kokeile kuukausi maksutta

Ovaro teki tappiota 2,5-kertaisesti kutistuvaan liikevaihtoonsa verrattuna

Ovaro Kiinteistösijoituksen (entinen Orava Asuntorahasto) liikevaihto supistui kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä vuotta aiemmasta. Samalla yhtiö teki tappiota 2,5-kertaisesti liikevaihtoonsa nähden.

Kuva: Ovaro Kiinteistösijoitus

Ovaron liikevaihto painui hieman yli 2,0 miljoonaan euroon viime vuoden vastaavan ajan vajaasta 2,4 miljoonasta. Yhtiön mukaan sen liikevaihdon supistuminen johtui strategian mukaisista asuntojen myynneistä. Yhtiö kertoo järjestelmällisesti vähentäneensä myyntisalkussaan olevien ja huonosti tuottavien asuntojensa määrää ja samalla panostaneensa vuokrasalkkunsa asuntojen vuokrattavuuteen.

Strategian mukaista tuskin kuitenkaan oli se, että Ovaro teki neljänneksellä tappiota peräti 5,1 miljoonaa euroa. Yhtiön mukaan keskeinen katsauskauden tulosta heikentävä tekijä oli sijoituskiinteistöihin kohdistuva käypien arvojen muutos. Lisäksi vaikutusta oli muun muassa myytyjen huoneistojen välityspalkkioilla sekä huoneistoihin tehdyillä remonteilla. Tappiota yhtiö toki teki myös vuotta aiemmin, mutta selvästi vähemmän eli alle 0,3 miljoonaa euroa. Ovaron operatiivinen tulos (Epra) oli heinä–syyskuussa 2021 noin 0,2 miljoonaa euroa, kun se oli vuotta aiemmin 0,6 miljoonaa euroa.

Tammi–syyskuussa Ovaron liikevaihto kutistui 0,7 miljoonaa euroa 6,6 miljoonaan. Myös koko alkuvuoden tulos oli rajusti tappiollinen. Tappiota kertyi roimat 9,9 miljoonaa euroa, kun vuosi sitten tappio oli 2,7 miljoonaa. Operatiivinen tulos oli tammi–syyskuussa reilut 0,1 miljoonaa euroa sen oltua vuotta aiemmin vajaat 0,3 miljoonaa.

Tammi–syyskuussa yhtiö myi merkittävän määrän heikosti tuottavia asuntokohteita noin 21,8 miljoonalla eurolla. Katsauskauden jälkeen yhtiö myi kansainväliselle kiinteistösijoittajalle 26,1 miljoonan euron asuntosalkun, josta kirjautui merkittävä tappio, kun asuntoportfolio siirtyi uudelle omistajalle 14,3 prosenttia alle tasearvojen.

”Ovaron tämän vuoden keskeisin tavoite on saada aikaan yhtiössä käänne ja siirtyä aktiiviseksi kiinteistökehitys- ja sijoitusyhtiöksi. Tästä johtuen yhtiön teki isoja liikkeitä myymällä heikosti tuottavaa kiinteistökantaa merkittävissä määrin ensimmäisen kolmen kvartaalin aikana. Katsauskauden päättymisen jälkeen toteutettiin lisäksi kauppa, jolla maksettiin pois kaikki korkeakorkoisimmat lainat. Tämän lisäksi Ovaro on tehnyt tähänastisen historiansa merkittävimmän investointipäätöksen tulevaisuuteen ja toteutti Jyväskylän Kukkula-hankkeen kaupan”, toimitusjohtaja Marko Huttunen sanoo tiedotteessa.

Mielenkiintoista on, että Ovaro antoi muutaman päivän sisään kaksi tulosvaroitusta. Viime viikolla 12. marraskuuta julkaistussa pörssitiedotteessaan Ovaro arvioi vuoden 2021 operatiivisen tuloksensa (Epra-tulos) olevan alhaisempi kuin vuonna 2020, mutta keskiviikkona 17. marraskuuta yhtiö ohjeisti uudelleen, että sen vuoden 2021 operatiivinen tulos jää merkittävästi alhaisemmaksi kuin vuonna 2020.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Ovaro teki tappiota 2,5-kertaisesti kutistuvaan liikevaihtoonsa verrattuna”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat