Elielinaukion ja Asema-aukion arkkitehtuurikilpailu ratkesi perjantaina. Sen myötä selvisi, millainen rakennus mahdollisesti kohoaa tulevaisuudessa ydinkeskustassa Rautatieaseman kyljessä.
Tässä kohtaa sanamuodot ovat tärkeitä. Siis: mahdollisesti. Ratkaisevat poliittiset päätökset ovat nimittäin edessä vasta arkkitehtuurikilpailun jälkeen – mutta palataan tähän myöhemmin.
Kilpailun tulos on silti merkittävä, sillä Elielinaukion rakentamissuunnitelmat ovat herättäneet poikkeuksellisen kriittistä keskustelua.
Kilpailun ensimmäisen vaiheen jälkeen Helsingin Kerro kantasi -palveluun tuli yli 5 600 kommenttia, joista valtaosa tuomitsi rakennushankkeen liian suureksi. Myös kilpailun tuomaristoon kuuluva Helsingin entinen kaupunkiympäristön toimialajohtaja Mikko Aho on todennut, etteivät ehdotukset olleet hyviä.
HS:n mielipidepalstalla on kritisoitu hankkeen sijoittajavetoisuutta ja kysytty, kulkeeko Helsinki konsulttien talutusnuorassa?
Lisäksi hyvin kriittisiä kommentteja hankkeesta ovat antaneet lukuisat arkkitehdit. Myös heidän kritiikkinsä ydin on usein kohdistunut juuri rakentamisen laajuuteen.
Alun perin rakentamisen kokonaistavoite suunnittelualueella oli 40 000 neliömetriä. Tämä vastaa melko tarkalleen Postitalon tai Sokoksen kokoluokkaa. Kilpailun toisessa vaiheessa tästä neljännes on palautteen perusteella päätetty pudottaa pois, mutta HS:n kyselyn perusteella kilpailun finalistit Albero ja Klyyga eivät kelpaa kutistuneinakaan.
Kaupunki on perustellut uudisrakennusta muun muassa alueen viihtyisyyden lisäämisellä. Elielinaukiolle halutaan tuoda myös lisää toimistotilaa ja työpaikkoja, koska kyseessä on joukkoliikenteen vilkkain solmukohta koko Suomessa.
Poliittisen päätöksenteon kannalta kiinnostava kysymys kuuluu: mistä aivan liian suureksi haukuttu 40 000 neliön tavoite alun perin tuli? Kuka siitä päätti?
Kysymykseen ei ole mahdollista vastata käymättä hiukan läpi hankkeen taustaa, joka ei ole aivan tavanomainen.
Kaupunkisuunnittelussa tyypillinen poliittinen marssijärjestys on, että aluksi kaupunginvaltuusto hyväksyy asemakaavan. Asemakaavassa on kaikessa yksinkertaisuudessaan kyse siitä, mitä jollekin rajatulle alueelle halutaan rakentaa: esimerkiksi kuinka paljon uutta asuntokerrosalaa ja kuinka paljon liiketilaa. Tavoitteet kirjataan kerrosneliöinä.
Poliitikot siis määrittelevät melko tarkat reunaehdot sille, mitä rakennuttajat lähtevät toteuttamaan.
Elielinaukion hankkeessa aloite rakentamiseen on kuitenkin tullut sijoittajilta. Vuonna 2016 silloiset sijoittajatahot Ilmarinen, OP-Vuokratuotto, VR-yhtymä, SOK ja Evata Partners ovat pyytäneet kaupungilta mahdollisuutta laatia alueelle niin sanottu suunnitteluvaraus tavoitteenaan ”kaupunkirakenteen eheyttäminen ja elävöittäminen”.
Suunnitteluvarauksella tarkoitetaan menettelyä, jossa kunta tekee omistamalleen maa-alueelle varauksen yksityiselle yritykselle ennen kaavoituksen aloittamista. Puhutaan myös kumppanuuskaavoituksesta. Pääkaupunkiseudulla menettelyä käytetään erityisesti päivittäistavarakauppahankkeissa.
Asiantuntijat ovat kuvailleet suunnitteluvarauksia ei-kilpailulliseksi tontinluovutuksen muodoksi, joiden riskinä on, että suunnitteluvarauksen tekemisen myötä merkitykselliset asiat on jo tosiasiallisesti päätetty ennen kaavoituksen käynnistämistä.
Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan tämä ei kuitenkaan tarkoita, että suunnitteluvaraukset pitäisi kieltää. Pikemminkin on kyse oikean menetelmän valinnasta kulloisessakin tilanteessa ja sen varmistamisesta, että tasapuolisuus, läpinäkyvyys ja avoimuus toteutuvat.
Suunnitteluvarauksen käytön motiivina voi olla esimerkiksi kunnan omien kaavoitus- ja suunnittelukustannusten vähentäminen sekä kustannusriskin pienentäminen siltä varalta, ettei hanke toteudukaan. Kuntien mukaan suunnitteluvarauksen käytöllä voidaan usein myös saada hanke nopeammin liikkeelle.
Elielinaukion ja Asema-aukion suunnitteluvarauksen ovat vuonna 2017 hyväksyneet ensin kiinteistölautakunta ja sittemmin kaupunginhallitus. Kaupunginhallituksen päätöksen mukaan ”kerrosalamäärästä tulee tehdä vaihtoehtoisia ratkaisuja”.
Suunnitteluvarausta jatkettiin vuonna 2020 kaupunginhallituksen elinkeinojaoston päätöksellä. Samalla ehdoista jostain syystä katosi vaade vaihtoehtoisten kerrosalamäärien tarjoamisesta.
Kun arkkitehtuurikilpailu sitten käynnistettiin, kilpailuohjelmaan kirjattiin, että ”suunnitelmien toteutettavuuden ja riittävän maankäytön tehokkuuden varmistamiseksi” maanpäälliselle rakentamiselle asetetaan 40 000 neliön laajuustavoite.
Tällaisesta neliömäärästä ei siis ole minkäänlaista poliittista päätöstä olemassa. Kilpailun järjestämisestä ja sen kustannuksista ovat vastuussa hankkeen alulle panneet sijoittajat, vaikka kilpailu järjestetäänkin yhteistyössä kaupungin kanssa.
Arkkitehtuurikilpailun ensimmäisessä vaiheessa kaikki osallistujat yhtä lukuun ottamatta noudattivatkin annettua laajuustavoitetta. Ehdotuksista pienin, alle 12 000 neliön kokoinen Eliel, ei päässyt kilpailussa jatkoon.
Kiinnostavaa on, että jopa kilpailuun osallistuneet arkkitehtuuritoimistot itse ovat kritisoineet laajuustavoitetta: kilpailun finaaliin päässeen Klyyga-nimisen ehdokkaan esittelytekstissä huomautetaan, että rakennus voidaan toteuttaa 30 000 tai 40 000 neliön kokoluokassa, mutta 40 000 neliön versiota ei suositella, koska ”se on liian suuri”.
Kumpikaan finaalin ehdotuksista ei ole ainakaan HS:n lukijoiden suosikki. Kun HS aikoinaan kysyi lukijoiden suosikkia alkuperäisistä viidestä finalistista, Albero oli pahnan pohjimmainen 12 prosentin äänisaalilla. Klyyga sai äänistä 14 prosenttia.
Vasta kilpailun ratkeamisen jälkeen käynnistetään asemakaavoitusprosessi. Aikanaan elokuussa työnsä aloittanut uusi kaupunginvaltuusto saa kaavan eteensä ja päättää, mitä Elielinaukiolle rakennetaan – vai rakennetaanko mitään.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Arkkitehtuurikilpailun ratkaisu ei sanele Elielinaukion tulevaisuutta – Näistä syistä aukion kohtalo on todellisuudessa vielä täysin auki”