Asiantuntija: Voiko sakraalirakentaminen olla poikkeus ilmastotavoitteista?

Vuoden 2025 alussa voimaan tullut rakentamislaki edellyttää, että jokaiselle uudisrakennukselle laaditaan ilmastoselvitys. Hiilijalanjäljen laskentaa koskeva asetus tuli voimaan vuoden 2026 alussa, ja sen myötä useille rakennustyypeille on määritelty raja-arvot. Nämä rakennustyyppikohtaiset raja-arvot ovat voimassa vuoteen 2029 asti, jonka jälkeen niitä on tarkoitus tiukentaa. Tavoitteena on vähentää rakentamisen ilmastovaikutuksia ja ohjata suunnitteluratkaisuja. Sakraalirakennusten puuttuminen tästä joukosta herättää kysymyksen siitä, miten niiden ilmastovaikutuksia tulisi tarkastella osana kokonaisuutta.

Kirkkorakennukset poikkeavat monin tavoin tavanomaisista rakennuksista. Niiltä odotetaan usein pitkää käyttöikää sekä arkkitehtonista laatua, joka kestää aikaa niin teknisesti kuin kulttuurisestikin. Tämä näkyy myös tilallisissa ja rakenteellisissa ratkaisuissa. Suuret jännevälit, korkeat tilat ja massiiviset materiaalit ovat kirkoille tyypillisiä, ja ne vaikuttavat rakennuksen hiilijalanjälkeen erityisesti rakentamisen alkuvaiheessa. Samalla tilojen käyttö on usein epäsäännöllistä ja mitoitus väljää suhteessa käyttäjämääriin, mikä tekee vertailusta muihin rakennustyyppeihin haastavaa.

Sakraalirakennusten asemaa sääntelyn ulkopuolella voidaan tarkastella myös käytännön näkökulmasta. Uusia kirkkoja rakennetaan Suomessa vain harvoin, ja niiden osuus koko rakentamisen päästöistä on siten vähäinen. Samalla hankkeet ovat keskenään hyvin erilaisia, mikä vaikeuttaa vertailukelpoisten raja-arvojen määrittämistä.

Myös rakennusten käyttötapa poikkeaa monista muista rakennuksista, eikä niitä käytetä esimerkiksi asumiseen tai liiketoimintaan samassa merkityksessä kuin muita rakennustyyppejä. Nämä tekijät voivat osaltaan selittää, miksi sakraalirakennukset on jätetty raja-arvosääntelyn ulkopuolelle.

Rakennustyypin yksilöllisyys liittyy myös laajempaan kysymykseen korjausrakentamisesta. Kirkkorakennusten kohdalla valtaosa hankkeista koskee olemassa olevan rakennuskannan korjaamista tai muuntamista. Korjausrakentaminen ei kuitenkaan tällä hetkellä kuulu hiilijalanjäljen raja-arvojen piiriin. Ratkaisua on perusteltu muun muassa hallinnollisen kuormituksen vähentämisellä, vaikka korjausrakentamisen merkitys rakennuskannan kokonaispäästöjen kannalta on suuri.

Hiililaskentamalli arvioi Myyrmäen kirkon peruskorjausta

Keväällä 2026 tarkastelimme näitä kysymyksiä rakennusarkkitehtuurin opintoihin kuuluvassa innovaatioprojektissa, jonka tilaajana toimi Vantaan seurakuntayhtymä. Projektissa kehitimme hiililaskentamallin ja sovelsimme sitä Myyrmäen kirkon peruskorjauksen hiilijalanjäljen arviointiin.

Kyseessä on Juha Leiviskän suunnittelema arkkitehtonisesti merkittävä kohde, joka toi esiin sakraalirakennusten erityispiirteitä myös laskennan näkökulmasta.

Projektin aikana havaitsimme, että hiilijalanjäljen laskenta on tavanomaisissa rakennuksissa melko suoraviivaista, koska rakenneratkaisut ja materiaalivalinnat ovat pitkälti vakiintuneita. Kirkkorakennuksissa tilanne on toisenlainen. Yksittäisten suunnitteluratkaisujen vaikutus korostuu, ja rakennuksen pitkä tavoiteltu elinkaari asettaa laskennalle omat lähtökohdat.

Kun rakennus suunnitellaan kestämään useita sukupolvia, sen ympäristövaikutukset jakautuvat pitkälle ajanjaksolle, mikä vaikeuttaa suoraa vertailua muihin rakennuksiin.

Näiden havaintojen pohjalta kysymys raja-arvojen tarpeellisuudesta näyttäytyy monisyisenä. Toisaalta voidaan ajatella, että ilmastotavoitteiden tulisi koskea kaikkea rakentamista. Raja-arvot voivat toimia suunnittelua ohjaavina työkaluina ja kannustaa etsimään vähähiilisiä ratkaisuja myös vaativissa kohteissa.

Toisaalta kirkkorakennusten erityispiirteet, kuten suojeluarvot, tilallinen laatu ja pitkä käyttöikä, puoltavat joustavampaa lähestymistapaa, jossa yksittäisiä hankkeita tarkastellaan tapauskohtaisesti.

Tarvittaisiinko suuntaa-antavat vertailuarvot?

Yhtenä mahdollisena ratkaisuna voidaan nähdä sakraalirakennusten tarkastelu omana rakennustyyppinään, jolle laadittaisiin suuntaa-antavat vertailuarvot. Tällainen malli tukisi ilmastovaikutusten huomioimista suunnittelussa ilman, että se rajoittaisi liikaa arkkitehtonisia tavoitteita. Samalla se mahdollistaisi vertailukelpoisen tiedon kertymisen ja hiililaskennan kehittämisen myös kohteissa, joissa lähtökohdat poikkeavat tavanomaisesta rakentamisesta.

Kirkkorakennusten asema hiililaskennan ulkopuolella kytkeytyy laajempaan keskusteluun siitä, miten erilaisia rakennustyyppejä tulisi ohjata kohti vähähiilisyyttä.

Kaikkia rakennuksia ei ole tarkoituksenmukaista tarkastella täysin samoin perustein, mutta samalla on perusteltua pohtia, miten myös kulttuurisesti merkittävien kohteiden ilmastovaikutukset voidaan huomioida osana rakennettua ympäristöä. Tässä tarkastelussa keskeiseksi nousee tasapaino, jossa vähähiilisyys ja arkkitehtoninen laatu tukevat toisiaan.

Kirjoittajat Hilla Alakärppä ja Pinja Keränen ovat kolmannen vuoden rakennusarkkitehtiopiskelijoita Metropolian ammattikorkeakoulusta ja Vantaan seurakuntayhtymän projektityöntekijöitä. Kirjoitus perustuu heidän rakennusarkkitehtiopintojen innovaatioprojektiin, jonka aihe oli hiililaskentamalli. Ohjaajana toimi rakennuttaja-arkkitehti Juha Paukkeri.