Kokeile kuukausi maksutta

Infra-ala muuttuu – rohkeat uudistukset tervetulleita

Tietoa kirjoittajasta Rita Piirainen
ROTI 2017- hankkeen Liikenneverkot-paneelin pj
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

Liikenne ja liikkuminen ovat meille itsestään selvyyksiä. Päivittäin jokainen meistä liikkuu töihin, opiskelemaan, harrastuksiin, asioille. Tavaroita liikutetaan paikasta toiseen, raaka-aineita siirretään alkulähteiltä jalostettavaksi. Tässähän ei ole mitään uutta ja ihmeellistä, näin pyörät pyörivät. Huolestuttavaa on kuitenkin se, että infra-alusta, jolla palvelut tuotetaan, rapistuu ja sen korjausvelka kasvaa.

Liikenne on murroksessa. Tulevaisuudessa näemme liikenteen ja sen infrastruktuurin mahdollistajina. Liikenteen palvelujen kehittämiseen kohdistuu suuret odotukset ja infra-alustan kehittämiseen puolestaan isot haasteet. Digitalisaatio on saanut ajatukset lentoon. Uudet innovaatiot tuottavat liikkumisen palveluja luomaan hyvinvointia ihmisten arkeen ja edistämään elinkeinoelämän kuljetuksia ja kilpailukykyä.

Liikennejärjestelmän toimivuus ja sen varaan syntyvät moninaiset uudet palvelut edellyttävät toimivaa infra-alustaa. Digitaalisten ratkaisujen käyttöönoton myötä fyysisen infran tarve ei häviä. Etenkin väyliin kohdistuvat laadulliset vaatimukset sekä laite- ja varustetarpeet kasvavat entisestään. Digiloikka vaatii investointien kasvattamista myös fyysisten rakenteiden osalta, jotta väylät saadaan uusia vaatimuksia vastaavaan kuntoon. Lisäksi uuden teknologian elinkaari on huomattavasti lyhyempi kuin perinteisten tierakenteiden. Laitteet vaativat enemmän huoltoa. Älykkäiden väylien ylläpito on perinteisiä väyliä kalliimpaa.

Huonokuntoinen infra voi rajoittaa älykkäiden palvelujen kehittämistä, jos annamme olemassa olevan liikenneverkkomme kärvistellä korjausvelan kourissa. Nyt on aika löytää uudet kestävät rahoitus- ja toimintamallit liikenneverkon korjausvelan taltuttamiseksi ja infra-alustan kehittämiseksi. Jään toiveikkaana odottamaan liikenne- ja viestintäministeriön helmikuussa asettaman parlamentaarisen työryhmän rohkeita ehdotuksia liikenneinfran kestäviksi ratkaisuiksi, jotta Suomi voisi kulkea kärjessä digitaalisten ratkaisujen ja liikenteen palvelujen kehittäjänä ja toteuttajana.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Infra-ala muuttuu – rohkeat uudistukset tervetulleita”

  1. Taas kerran puhutaan tikitaalisaatiosta ja kehityksen rahoituksesta, muttei asioista, mitkä vaativat kehittämistä ja miten juuri niillä toimilla saadaan olemassa olevia rajoitteita poistamalla tehostettua toimintaa. Mennään siis työkalut edellä kehittäen laitteita ja sitten nykytaiteen arvioinnin tavoin keksien uusille järjestelmille perustelut. Ihan oikeasti, homman pitäisi mennä juuri päinvastoin eli tunnistetaan ongelmat ja niihin ratkaisut hakien. Digitalisaatio on vastaus ei mihinkään. Positiivista on se, että ymmärretään uusien järjestelmien olevan niin kalliita, ettei niiden ylläpitoon ole varaa. Rautalankaversiona on jo huomattu, miten lyhyt on muuttuvien nopeusrajoitusten elinkaari ja miten niiden uusimiseen ei ole rahaa. Puhumattakaan ihan tavallisista liikennemerkeistä, joissa ei edes tolppia saada pysymään suorassa. Saati, että rapistuneet merkit uusittua tai että pyörätiet perustettaisiin roudan ja lumiaurojen kestäväksi ilman päällysteeseen muutamassa vuodessa tulevaa viiden sentin levyistä halkeamaa, jota ei edes uudelleen päällystäminen korjaa kuin hetkeksi.

    Perusasiat kuntoon ja sitten voidaan alkaa visioida hienoja kuvia tulevaisuudesta.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat

Rita Piirainenhttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/rita-piirainen/