Kokeile kuukausi maksutta

Luottamusta kannattaa rakentaa

Tietoa kirjoittajasta Tapio Kivistö
Päätoimittaja, tapio.kivisto@sanoma.com
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

Rakentaminen on mielialabisnestä. Jos kuluttajilla on luottavainen olo ja oma talous tuntuu vakaalta, esimerkiksi asunnon hankkiminen tuntuu mielekkäältä. Ja jos yrityksillä markkinatilanne näyttää hyvältä ja toimintaympäristö lupaavalta, ne investoivat uuteen ja rakennuttavat uusia toimitiloja, tehtaita ja toimistoja. Rakennusala heijastelee näitä kuluttajien ja yritysten mielialoja.

Viime viikkoina – tai oikeastaan viime vuosina – molempien mielialat ovat olleet turbulenssissa, mutta rakentamisella on mennyt Suomessa keskimäärin hyvin, välillä jopa erinomaisesti.

Tilastokeskuksen julkaisema kuluttajien luottamusindikaattori on kyntänyt huhti- ja toukokuussa niin pohjalla, että heikompia luottamuslukuja on mittaushistoriassa mitattu vain finanssikriisin ja korona-ajan alun aikana. Uskoa koettelee nyt uudella tavalla Venäjän hyökkäyssota ja kovaksi äitynyt inflaatio. Yli puolet vastaajista arvioi Suomen talouden heikkenevän vuoden kuluessa ja neljännes uskoi oman taloutensa kääntyvän huonompaan suuntaan.

Alhaisten lukemien vuoksi voisi kuvitella, että Suomella ja suomalaisilla menee huonosti – oikein huonosti. Näin ei kuitenkaan ole, kuten arkipäivän havainnotkin osoittavat. Luottamuskyselyssä kuluttajat arvioivat oman rahatilanteensa erinomaiseksi. Silti pessimismi tulevaa kohtaan oli suurta. Kuten Tilastokeskuksen julkaisussa todettiin, kuluttajat pitivät ajankohtaa epäedullisimpana koskaan kestotavaroiden ostamiselle, hyvin huonona lainanotolle ja epäsuotuisana säästämisellekin.

Konkreettisia suuria ongelmia ei vielä ole, ja mielikuvat siis ratkaisevat odotukset. Maailman epävakaus luo nyt epävakautta mielissä, ja negatiivisuuden kierre alkaa helposti toteuttaa itseään.

Tällaisessa tilanteessa uskonvahvistusta kaivataan erityisesti niiltä toimijoilta, jotka eivät ole herkkiä mielialojen vaihtelulle, vaan katsovat yhteiskuntaa pidemmällä perspektiivillä. Nämä julkiset toimijat, kuten valtio ja kunnat, voivat vahvistaa luottamusta omilla hankinnoillaan ja investoinneillaan. Ne hyödyttäisivät nyt monella tavalla sekä henkisesti että fyysisesti Suomea.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Luottamusta kannattaa rakentaa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat