Kokeile kuukausi maksutta

Nyt on tosi kyseessä

Tietoa kirjoittajasta Matti Mannonen
Toimitusjohtaja, suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

Rakennetun omaisuuden tilan arviointiin lisättiin tällä kierroksella uusi osa-alue, digitalisaatio. Ja oli syytäkin lisätä. Elämme todella nopeasti muuttuvassa maailmassa, ja menestyksemme tulevaisuudessa riippuu siitä, osaammeko tehdä oikeita valintoja ja valjastaa Suomessa olevan vahvan osaamisen täysimääräisesti myös rakennetun ympäristön kehittämiseen.

Digitalisaatio yhdessä tietovarantojen ja verkon uusien hyödyntämismahdollisuuksien kanssa on jo muuttanut yhteiskunnan staattisesta dynaamiseksi. Ihmisten toimintatavat, työn tekemisen paikat ja sisältö, liikkuminen ja vapaa-ajan vietto muuttuvat koko ajan. Kansainvälinen verkkokauppa kasvaa nopeasti, ja se on jo haastanut suomalaiset toimijat. Energiantuotanto hajaantuu ja puhdistuu, ja myös sen kulutus muuttuu. Teollisuustuotanto uudistuu, automatisoituu ja osittain paikallistuu. Tuotteet ja palvelut ovat yhteydessä verkkoon ja palveluja tuotetaan verkossa yhä enemmän. Robotiikka ja uudet tuotantomenetelmät palauttavat myös teollisen tuotannon kilpailukyvyn Suomessa.

Meillä kaikilla on tässä muutoksessa oma roolimme. Perinteiset toimintatavat pitää kyseenalaistaa ja löytää uusia ratkaisuja, ja nopeasti. Yritysten on hankittava lisää osaamista rakennusalan ulkopuolelta ─ digitaalisiin innovaatioihin löytyy uusia näkökulmia ict-sektorilta tai vaikkapa UX-asiantuntijoilta. Julkisen sektorin pitää näyttää mallia ─ avata kaikki hyödynnettävissä oleva tietoaineisto yritysten käyttöön. Lisäksi tarvitaan sekä julkisia että yksityisiä lisäpanostuksia tutkimukseen ja kehitykseen, sekä koulutussisältöjen nopeaa uudistamista peruskoulusta yliopistoihin. Menestymme jatkossa vain osaamisella ─ mistä valtio sitten joutuukin tinkimään, osaamisen ja innovaatioiden kehittäminen ei saa olla leikkauslistalla.

Mitä tällä sitten voidaan saada aikaan? Todella paljon. Digitalisaatiota ja uutta teknologiaa hyödyntämällä luodaan entistä tehokkaampia ja toimivampia palveluja pienemmin kustannuksin, tehdään vähemmällä parempaa. Rakennetussa ympäristössä se tarkoittaa muun muassa sitä, että parannetaan laatua ja vähennetään hukkaa rakennetun ympäristön kaikissa prosesseissa suunnittelusta ylläpitoon.

Digitalisaatiota hyödyntämällä tehostetaan palveluprosesseja, luodaan uusia tapoja ratkaista ongelmia ja tehdään tehokkaampia investointeja. Mobiilidataa hyödyntämällä tehostetaan liikennettä. Kaikki tämä parantaa suomalaisten yritysten kilpailukykyä.

Vaihtoehtoja meillä ei tietenkään edes ole. Mutta meillä on vielä kaikki menestyksen palikat omissa käsissämme, rakennetaan niistä yhdessä Suomelle hyvä tulevaisuus. Nyt.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Nyt on tosi kyseessä”

  1. Hauskaa tämä termeillä kikkailu. ATK -> IT -> ICT -> digitalisaatio; CAD -> 3D -> BIM -> Tiedonhallinta… ja edelleen käyttöjärjestelmät kaatuilevat ja porukka opettelee excelin käyttöä. Onkohan näiden termien viljelijöillä itselläkään mitään käsitystä siitä mistä puhuvat?

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat

Matti Mannonenhttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/matti-mannonen/