Väitös työturvallisuudesta: elävillä on sanottavaa!

Seppo Mölsä kirjoitti Rakennuslehdessä pääkirjoituksessa 19.5.2017 ”Kysytään eläviltä – kuolleilta se on liian myöhäistä”, että parhaat kouluttajat ovat he, jotka ovat itse kokeneet tapaturman. Omassa väitöskirjassani viime vuonna tulin samaan johtopäätökseen. Kokemusasiantuntija ja -kouluttajat tulee saada osaksi rakennusalan työturvallisuuskoulutusta ja -perehdytystä.

Haastattelin tutkimustani varten muun muassa rakennusalan putoamistapaturmissa loukkaantuneita henkilöitä. He eivät olleet niinkään heitä, joille vain sattuu, kuten Mölsä toteaa kirjoituksessaan viitaten Mäen ja Koskenvesan tutkimukseen. Minun haastattelemani loukkaantuneet pohdiskelivat onnettomuuden syitä laajemmin, sekä omia että työnantajan toimia ja vaikutuksia tapaturmiin. Väitöstutkimuksessani tuli esille myös, että kiire on yksi merkittävin selittäjä tapaturmassa. Haastattelemani rakennusalan asiantuntijatkin olivat sitä mieltä, että Rakentamisessa pitää olla aikaa tehdä työtä turvallisesti.

Mölsä nostaa esille myös puuttumisen. Puuttumiskynnys toisen tekemiseen on rakennusalalla edelleen liian korkea. Tutkimukseni mukaan rakentamisen asiantuntijoistakin vain noin joka kolmas puuttuisi näkemiinsä työturvallisuuspuutteisiin.

Suhtautuminen työturvallisuuteen lähtee turvallisuuskasvatuksesta jo lapsuudesta lähtien. Kasvatustyö on pitkä, se vaatii toistoja ja sitoutumista. Se vaatii meidän kaikkien panosta. Onneksi vaadimme jo lapsilta turvaistuimet ja -vyöt autoissa ja pyöräilykypärän pyöräillessä. Jospa se kypärä käyttö ei sitten tulevaisuudessa työssä olekaan niin ahdistava asia.

Kolmas tutkimani ryhmä olivat rakennusalan opiskelijat. Heissä on toivoa. Nuoret näkevät työturvallisuuden kokonaisuutena ja kaikkia koskettavana asiana. Tulevaisuus tuleekin ehkä olemaan paljon turvallisempi nuortemme ansioista, myös rakentamisessa.

Sirpa Erkkilä-Häkkinen, tekniikan tohtori 

Väitöstutkimus: Rakentamisen työturvallisuuteen suhtautuminen toimijoiden kokemuksina, 2016