Vantaan kehäradan ratatunnelin louhintaan valittiin kolme urakoitsijaa

Kehäradan kahdeksan kilometriä pitkän ratatunnelin louhintatyöt alkavat lokakuussa. Louhintaurakka on jaettu neljään eri urakkaan, joista kolme käynnistyy nyt ja neljäs vuonna 2010. Louhintaurakoitsijoiksi valittiin Skanska Infra Oy, YIT Rakennus Oy Infra ja SRV Toimitilat Oy. Urakoiden yhteenlaskettu hinta on noin 60,5 miljoonaa euroa.

Vuoden 2009 Ympäristörakenne Viertolan aukio Keravalla

Rakennustuoteteollisuus RTT:n ja Puutarhaliiton järjestämän Vuoden 2009 Ympäristörakenne -kilpailun voittajaksi on valittu Viertolan aukio Keravalla. Uuden sillan ja alikulkukäytävän alle ja viereen sijoittuva valoisa aukio on toiminnallisesti onnistunut, viihtyisä osa laajempaa kävelykatualuetta. Kunniamaininnan kilpailussa sai Kumpulan kasvitieteellinen puutarha Helsingissä.

Uudenmaan ympäristökeskus vaatii Helsingin Pisara-radasta YVA-menettelyä

Ratahallintokeskus ja Helsingin kaupunki ovat käynnistämässä Pisara-radan yleissuunnittelun vuoden 2009 aikana. Pisara-rata yhdistää pääradan ja rantaradan kaupunkiradan raiteet Helsingin kantakaupungin alla kiertävällä tunneliradalla. Uudenmaan ympäristökeskus on päättänyt, että Pisara-rata-hankkeeseen sovelletaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyä.

Ympäristökeskus kaipaa Raasepori-Inkoon merituulipuistosta lisäselvityksiä

Uudenmaan ympäristökeskus pitää Raasepori-Inkoo-merituulipuistosta tehtyä ympäristövaikutusten arviointiohjelmaa lainmukaisena, mutta edellyttää vaihtoehtojen ja ympäristövaikutusten tarkempaa selvittämistä. Hankkeesta vastaa Suomen Merituuli Oy.

Alangon kiertoliittymä valmis Lapualla

Tiehallinnon Vaasan tiepiirin ja Lapuan kaupungin hanke kantatiellä 66 Alangon risteyksessä ja sen lähiympäristössä on valmistunut. Urakkaan kuului Alangon liittymään rakennettu kiertoliittymä ja Kauppiaantien kohtaan rakennettu niin sanottu päätien täyskanavointi. Urakan rakennuskustannukset olivat noin 900 000 euroa. Rakennuskustannuksista vastasivat Lapuan kaupunki ja Tiehallinto. Pääurakoitsijana toimi Skanska Infra Oy.

Rakennus- ja kiinteistöalojen konkurssit kääntyivät laskuun elokuussa 2009

Konkurssien määrä kääntyi lievään laskuun kuluvan vuoden elokuussa sekä rakennusalalla että kiinteistöalalla. Rakennusalalla laitettiin vuoden 2009 kahdeksannen kalenterikuukauden aikana vireille 62 konkurssia, kun vuoden 2008 elokuussa niitä laitettiin vireille 64. Kiinteistöalalla laitettiin elokuussa 2009 vireille 2 konkurssia, kun vuotta aiemmin määrä oli 4. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen tilastotietokannoista.

Pöyrylle suunnittelusopimus suurnopeusradasta Espanjassa

Pöyry on solminut suunnittelusopimuksen Espanjan suurnopeusrataverkoston kehittämisestä vastaavan viraston Adifin kanssa. Projekti käsittää 15 kilometrin osuuden Talayuelasta Navalmoraliin Madrid-Lissabon radalla. Suunniteltu nopeus rataosuudella on 300 kilometriä tunnissa. Palvelut sisältävät kaksiraiteisen rataosuuden sekä rata-, silta- ja alikulkurakenteiden perus- ja detaljisuunnittelun. Pöyryn palvelujen arvo on noin 1,3 miljoonaa euroa.