Fortum käynnistää viiden tuulivoimalan YVA-menettelyn Maalahden kunnassa

Fortum aloittaa Bergön saarelle Maalahden kuntaan suunnitellun enintään viiden tuulivoimalaitoksen ympäristövaikutusten arviointimenettelyn. Ensi vaiheessa hankkeelle laaditaan YVA-arviointiohjelma, jonka jälkeen on YVA-selostuksen vuoro. Molemmat jätetään hankkeen yhteysviranomaisena toimivalle Länsi-Suomen ympäristökeskukselle.   Mikäli luvat saadaan suunnitellussa aikataulussa, voisivat tuulivoimalat aloittaa sähkön tuottamisen vuoden 2013 aikana.                                

Pauligin paahtimosta Vuoden 2009 Teräsrakenne

Vuoden 2009 Teräsrakenne -palkinto on myönnetty Pauligin uudelle paahtimolle Helsingin Vuosaaressa. Teräsrakenneyhdistys ry palkitsi kohteen rakennuttajana Oy Gustav Paulig Ab:n, arkkitehtisuunnittelijana Arkkitehdit Tommila Oy:n, rakennesuunnittelijana WSP-Finland Oy:n, projektinjohtourakoitsijana Lemcon Oy:n, runkourakoitsijana Pektra Oy:n ja julkisivu-urakoitsijoina Eristysliike Ahola Oy:n ja Oulun Kuorirakenne Oy:n.

Ara sai ympäristöministeriöltä huomautuksen

Ympäristöministeriö antoi Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselle (Ara) huomautuksen siitä, että Ara antoi Vantaan Rosendahinkujan nuorisoasuntokohteelle ylisuuren investointiavustuksen keväällä 2008. Rakennuslehden saamien tietojen ja uutisoinnin seurauksena ympäristöministeriö vaati Aralta asiasta erillisen selvityksen.

Talonrakennuksen työttömien määrä edelleen suuri lokakuussa 2009

Työ- ja elinkeinotoimistoihin ilmoittautuneiden talonrakennusalan työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi viime vuoden lokakuusta kuluvan vuoden lokakuuhun ulottuvan jakson aikana 42 prosenttia. Elokuussa vuosimuutos oli 49 prosenttia ja syyskuussa 48 prosenttia. Nämä tiedot käyvät ilmi työ- ja elinkeinoministeriön työllisyyskatsauksista.

Hiukkavaaran keskuksen ideakilpailu ratkaistu Oulussa

Oulun kaupungin järjestämä Hiukkavaaran keskuksen asemakaavan valmistelua koskeva yleinen ideakilpailu on ratkaistu. Kilpailuun saapui määräaikaan mennessä 36 ehdotusta, joista yksikään ei palkintolautakunnan mielestä sellaisenaan täyttänyt kokonaisvaltaisesti kilpailun tavoitteita. Siksi lautakunta päätti jättää 1. palkinnon jakamatta ja jakaa sen sijaan kaksi 2. palkintoa. Palkinnon saivat ehdotus ”Vanikanpalat”, jonka taustalla on Arkkitehtuuritoimisto B&M Oy:n työryhmä, sekä ehdotus ”Nodus”, jonka tekijä on arkkitehti Petri Laaksonen.