Helsinki järjestää tontinluovutuskilpailut Arabianrannassa ja Pakilassa

Helsingin kaupungin kiinteistölautakunnan tiistaina 26. toukokuuta pitämässä kokouksessa päätettiin, että Helsinki vuokraa tontinluovutuskilpailujen perusteella kaksi kerrostalotonttia Arabianrannasta ja yhden pientalotontin Pakilasta. Tonteille rakennetaan hitas-omistusasuntoja. Kilpailuihin voivat osallistua myös omatoimiset ryhmät.

Ympäristökeskus: Katajanokan hotellihanke ristiriidassa ympäröivien rakennusten kanssa

Uudenmaan ympäristökeskus on liittynyt Helsingin Katajanokan hotellihanketta kritisoivien tahojen joukkoon. Ympäristökeskuksen mukaan hotelli olisi ulkoasultaan räikeässä ristiriidassa ympäröivien, historiallisesti arvokkaiden rakennusten kanssa. Katajanokan alue on osa valtakunnallisesti arvokasta kulttuuriympäristöä ja osa sen rakennuskannasta on suojeltua.

Rakentamisen luottamus koheni hieman myös toukokuussa

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n kuukausittaiseen suhdannetiedusteluun perustuva rakentamisen luottamusindikaattori kohosi toukokuussa edelleen hieman. Jo huhtikuussa luottamus nousi hienoisesti maaliskuussa kirjatulta kaikkien aikojen pohjatasoltaan. Tosin rakentamisen luottamusindikaattori on edelleen hyvin matalalla, sillä toukokuun saldoluku on -50, kun taas pitkäaikainen keskiarvolukema on -3. Huhtikuun tarkistettu lukema oli -56.

Matkailukeskus PajarinHovin yhteyteen rakennetaan vesipuisto

Kiteen Puhoksessa sijaitsevan matkailukeskus PajarinHovin yhteyteen rakennetaan vesipuisto, johon tulee suuret liukumäet, monipuoliset porealtaat, pienten lasten osasto sekä uimaradat. Sauna- ja allasosastojen kokonaispinta-ala on yli 2 300 neliömetriä, josta allasosaston osuus on noin 1 500 neliötä. Lisäksi toteutetaan tekniset tilat ja noin 1 000 neliötä muita tiloja esimerkiksi hyvinvointipalveluille, kokouksille ja näyttelyille. Rakennustyöt aloitetaan elokuussa 2009 ja vesipuisto avataan asiakkaille talvella 2010.

Museovirastokin vastustaa Katajanokan hotellihanketta

Museovirasto on antanut Helsingin kaupungin hallintokeskukselle lausunnon Katajanokalla sijaitsevaa Kanavaterminaalin aluetta koskevasta asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotuksesta. Museovirasto ei puolla kaavaehdotuksen hyväksymistä. Kaavaehdotus mahdollistaisi viisikerroksisen hotellin rakentamisen alueelle. Suomen Arkkitehtiliitto Safa ry, Helsingin Rakennusvirasto ja kaupungin yleisten töiden lautakunta ovat jo aiemmin esittäneet vaihtoehtoisen paikan etsimistä hotellille.

Rakennusalan diplomi-insinöörien palkat nousivat 5,2 prosenttia vuodessa

Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL:n juuri ilmestyneen tutkimuksen mukaan rakennusalan diplomi-insinöörien kokonaispalkkojen keskiarvo oli viime vuoden lopussa 5 071 euroa kuukaudessa, mikä on 5,2 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Kokonaispalkkojen mediaani oli viime joulukuussa 4 670 euroa kuukaudessa. Kokonaispalkat sisältävät kuukausipalkan, lomarahat ja bonukset. Palkkakehitys riippuu kuitenkin voimakkaasti insinööri-iästä, työtehtävistä sekä sukupuolesta.

TEM: Talonrakennuksen työttömien määrän kasvu jatkui kiihtymistään huhtikuussa

Työ- ja elinkeinotoimistoihin ilmoittautuneiden talonrakennusalan työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi viime vuoden huhtikuusta kuluvan vuoden huhtikuuhun ulottuvan jakson aikana 41 prosenttia. Kasvuvauhti kiihtyi edelleen maaliskuusta 2009, jolloin vuosimuutos oli 33 prosenttia. Talonrakennusalalla oli huhtikuun 2009 päättyessä 16 998 työtöntä työnhakijaa, kun heitä oli vuoden 2008 huhtikuun lopussa 12 035. Nämä tiedot käyvät ilmi työ- ja elinkeinoministeriön tuoreesta työllisyyskatsauksesta.

Fortum ja Skanska kehittävät yhdessä mallia tulevaisuuden kaupunkirakentamiseen

Fortum ja Skanska ovat aloittaneet yhteistyön, jossa testataan tulevaisuuden kaupunkeihin sopivaa kestävää energiaratkaisua. Fortum varustaa Skanskan rakentamana Tukholman Kungsholmenille kesäkuussa valmistuvan 16-kerroksisen talon 35 neliömetrin kokoisilla aurinkopaneeleilla, jotka tuottavat vuosittain noin 3 500 kilowattituntia sähköä. Sähköä voidaan käyttää esimerkiksi porraskäytävien valaisemiseen sekä asukkaiden yhteiskäyttöön tulevan sähköauton lataamiseen.