Kokeile kuukausi maksutta

RT: Rakentaminen painuu hieman tänä vuonna

Rakennusteollisuus RT arvioi tuoreessa suhdanne-ennusteessaan, että rakentaminen supistuu tänä vuonna 2 prosenttia, mutta kasvanee jälleen ensi vuonna. Talonrakennustöitä aloitetaan tänä vuonna 35,5 miljoonan kuutiometrin verran. Asuntotuotanto vähenee aloitusmäärien käännyttyä laskuun viime syksynä. Tänä vuonna arvioidaan aloitettavan 28 000 asunnon rakentaminen. Toimitilarakentaminen jatkuu varsin vakaana. Maa- ja vesirakentaminen supistuu edelleen.

Rakennusteollisuus RT arvioi tuoreessa suhdanne-ennusteessaan, että rakentaminen supistuu tänä vuonna 2 prosenttia, mutta kasvanee jälleen ensi vuonna. Talonrakennustöitä aloitetaan tänä vuonna 35,5 miljoonan kuutiometrin verran. Asuntotuotanto vähenee aloitusmäärien käännyttyä laskuun viime syksynä. Tänä vuonna arvioidaan aloitettavan 28 000 asunnon rakentaminen. Toimitilarakentaminen jatkuu varsin vakaana. Maa- ja vesirakentaminen supistuu edelleen.

image

Rakennusteollisuuden suhdannenäkymät ovat kevään aikana pysyneet melko vaisuina. Tilauskannat ovat silti kohtuullisen hyviä, ja odotukset ovat myönteisemmät kuin viime syksynä. Rakennusalan työllisyyden ennakoidaan heikkenevän tänä vuonna. Rakennuskustannukset jatkavat nousuaan etenkin maa- ja vesirakentamisessa.

Uusia asuntoja aloitettaneen runsaat 4 000 vähemmän kuin viime vuonna. Vapaarahoitteinen asuntokysyntä on hiipunut hieman talouden epävarmuuden johdosta, mutta asuntokauppaa auttaa matalana pysyttelevä korkotaso. Paikoitellen uusista asunnoista on jopa niukkuutta. Pientalojen aloitusmäärät jatkavat laskuaan tänä vuonna. Valmistaloteollisuuden myynti on tänä keväänä ollut jäljessä viime kevään melko korkeaa tasoa.

Elvytyksen vaikutukset näkyivät vielä viime vuoden tuetussa asuntotuotannossa. Nyt aloitukset vähenevät selvästi, mutta määrän pitäisi jäädä taantumaa edeltänyttä tasoa suuremmaksi. Alkuvuonna aloitettujen vuokra-asuntojen määrä on ollut vielä todella pieni, vaikka rakennuttajien investointihalukkuus on kasvanut. Riskinä on, ettei tuettu asuntotuotanto toteudu tavoitteiden mukaisesti.

Toimitilojen aloitukset kääntyivät vuonna 2011 varovaiseen nousuun, mutta toimitilarakentamisen ennakoidaan supistuvan tänä vuonna. Teollisuusrakentaminen vähenee yhdessä varastorakentamisen kanssa. Liikerakentaminen pysynee viime vuoden lukemissa. Toimistorakentamista ylläpitää uusien tilojen hyvä kysyntä.

Infrarakentaminen vähenee kuluvana vuonna, vaikka maa- ja vesirakentamisen suhdannetilanne parani viime vuoden loppupuolella. Käynnistyvät väylähankkeet vauhdittavat maa- ja vesirakentamista ensi vuonna.

”Kehyspäätöksissä perusväylänpidon rahoitusta vähennetään vuodesta 2014 lähtien, vaikka perusväylänpito on aiheellisesti nostettu väylien kehittämisessä painopisteeksi. Samaan aikaan kustannukset nousevat vauhdilla, mikä heikentää ostovoimaa. Yhtälö johtaa väylien kunnon huononemiseen entisestään”, Rakennusteollisuus RT:n hallituksen puheenjohtaja, Lemminkäinen Oyj:n toimitusjohtaja Timo Kohtamäki toteaa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “RT: Rakentaminen painuu hieman tänä vuonna”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat