Rakennusalalta lahjoitus Oulun yliopistolle infra-alan professuuria varten

Kymmenen rakennusalan vaikuttajaorganisaatiota ovat 17. helmikuuta tehneet Oulun yliopistolle lahjoituksen, jonka ensisijainen tarkoitus on perustaa yliopistoon maa- ja pohjarakennustekniikan professuuri. Lisäksi tavoitteena on käynnistää yhdyskuntatekniikan opintosuunta Oulun yliopiston ympäristötekniikan koulutusohjelmaan. Elinkeinoelämän viisivuotinen (2011-2015) rahoitus on yhteensä 635 000 euroa.

Rakentamisen avoimet työpaikat liki tuplaantuivat loppuvuonna

Rakentamisen alalla avoinna olevien työpaikkojen määrä lähes kaksinkertaistui viime vuoden viimeisellä neljänneksellä. Rakentamisen parissa oli loka-joulukuussa 2010 avoinna noin 1 900 työpaikkaa, kun vuotta aiemmin niitä oli 1 000. Nämä seikat käyvät ilmi Tilastokeskuksen tilastoista, joiden mittausajankohta oli vuoden 2010 viimeisen neljänneksen osalta 1. joulukuuta.

VTT: Kehäradan glykoli lyhentää betoni- ja teräsrakenteiden käyttöikää

VTT on saanut valmiiksi tutkimuksen Helsinki-Vantaan lentoaseman glykolivuodon vaikutuksista Kehäradan tunnelin betoni- ja rakenneteräsrakenteisiin. Tutkimuksen mukaan tunneliin vuotava glykoli lyhentää rakenteiden käyttöikää. Glykoli vaikuttaa erityisesti Suomen tunneleissa tavanomaiseen ruiskubetonirakenteeseen, joka on suunnitelmien mukainen ratkaisu myös Kehäradan tunnelissa. Tutkimuksen teettänyt Liikennevirasto etsii tunneliin nyt vaihtoehtoisia ratkaisuja muun muassa kestävämmistä erikoismateriaaleista.

Suomen Peab kasvoi kannattavasti viime vuonna

Peab Oy onnistui kasvattamaan liikevaihtoaan reippaasti viime vuonna. Samalla yhtiön operatiivinen tulos kipusi plussalle, kun vielä edellisvuonna se oli miinuksella. Peab sai vuonna 2010 myös selvästi edellisvuotta enemmän tilauksia ja tilauskanta oli viime vuoden päätteeksi vuotta aiempaa suurempi. Yhtiön kasvu näkyi myös henkilöstömäärän selvänä kasvuna.

Uudenmaan vuoden 2010 työturvallisuuskilpailun palkinnot jaettu

Uudenmaan alueen Turvallisesti 2000-luvulla -työturvallisuuskilpailun vuoden 2010 parhaat yritykset, rakennuttajat ja työmaat on palkittu kunniakirjoin 15. helmikuuta Helsingissä. Talonrakennusyritysten sarjan voitti Rakennusosakeyhtiö Hartela, toiseksi tuli NCC Rakennus Oy ja kolmanneksi Peab Oy. Infra-alan yritysten sarjan voitti Skanska Infra Oy, toiseksi tuli Lemminkäinen Infra Oy ja kolmanneksi Destia Oy.

Routa kiusaa liikennettä keväällä

Routa haittaa erityisesti raideliikennettä tänä keväänä. VR varautuu ongelmiin ottamalla käyttöön routa-ajan aikataulut. Liikennevirasto ennustaa junille alennettuja nopeuksia viime vuoden tapaan erityisesti Pohjanmaalla sekä Pohjois- ja Itä-Suomessa, mutta myös Helsingin ja Turun välillä. Lopputalven pakkaset vaikuttavat vielä ongelmiin, jotka voivat alkaa aiemmin kuin viime vuonna.

Rakentamisen työllisten määrä supistui viime vuonna

Rakennusalan työllisyys väheni viime vuonna hieman verrattuna vuoteen 2009. Rakennusalan työllisten määrä oli viime vuonna noin 172 000, kun heitä oli edellisvuonna noin 175 000. Työllisten määrä supistui 1,5 prosenttia. Vaikka työllisten määrä supistui, rakentamisessa tehtyjen työtuntien määrä kasvoi. Nämä seikat käyvät ilmi Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksesta.

Rakentamisen konkurssit vähenivät, yrityssaneeraukset lisääntyivät

Rakennusalan konkurssien määrä supistui viime vuonna hieman. Alalla pantiin vuoden 2010 aikana vireille 739 konkurssia, kun määrä oli edellisvuonna 754. Sen sijaan yrityssaneerausten määrä kasvoi selvästi. Rakennusalalla laitettiin vireille yhteensä 128 yrityssaneerausta vuonna 2010, kun vuotta aiemmin niiden määrä oli 90. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen tilastoista.