Mestarintunneli avautuu etuajassa Espoossa

Kehä I:n Mestarintunneli avautuu liikenteelle suunniteltua aiemmin Espoon Leppävaarassa. Liikenneviraston mukaan ensimmäiset autoilijat pääsevät tunneliin helmikuun alussa. Ensimmäisenä avautuu kaksi itään päin vievää kaistaa. Länteen suuntautuva liikenne siirtyy tunneliin noin kaksi kuukautta myöhemmin.

Jätevesiremontista selviää nyt vähemmällä

Haja-asutusalueilla jätevesiremontteja suunnittelevat voivat päästä pelättyä halvemmalla. Eduskunnan ympäristövaliokunta arvioi, että tulossa olevien määräysten edellyttämät remontit maksavat keskimäärin 3000-4000 euroa. Puheet jopa kymmenen tuhatta maksavista pienpuhdistamoista ovat saaneet monet kiinteistöjen omistajat lykkäämään kiistellyn jätevesiasetuksen edellyttämiä remontteja.

Aamulehti: Kolmannes vesiputkista on vanhenemassa käsiin

Kuntien vesihuoltoputkista kolmannes on liian vanhoja, kertoo Aamulehti. Vesi- ja viemärilaitosyhdistyksestä arvioidaan, että putkien heikkenevä kunto näkyy vuotojen, vikojen ja vesikatkojen yleistymisenä. Vesijohdoista yli 30 prosenttia ja viemäreistä 37 prosenttia on yli 30 vuotta vanhoja.

Pk-seudun kokoomuspomot vaativat valtiolta miljardin lisäpanosta alueen liikennehankkeisiin

Kokoomuksen Helsingin ja Espoon valtuustoryhmien puheenjohtajat Laura Räty ja Tommi Laakso vaativat valtiolta tulevalla hallituskaudella vähintään miljardin euron lisäpanosta pääkaupunkiseudun pitkään odottaneiden joukko- ja tieliikennehankkeiden tukemiseen. Rädyn ja Laakson mukaan valtio ei voi pestä käsiään metropolialueen liikenneongelmien ratkaisemisesta ja jättää kaupunkeja yksin.

Rudus ja Parma toimittavat länsimetron tunnelielementit

Rudus ja Parma on valittu länsimetron tunnelielementtien toimittajiksi. Sopimusten arvo on lähes 11 miljoonaa euroa, josta Rudus Betonituotteen osuus noin 7 miljoonaa ja Parman 4 miljoonaa. Elementtitoimitukseen sisältyvät tunnelien poistumistien tukimuurielementit, kaapelikourut ja kaiteet. Ensimmäiset tunnelielementtitoimitukset alkavat samanaikaisesti asemaurakoiden kanssa vuoden 2012 lopulla.

Pori järjestänee suunnittelukilpailun isosta Jokikeskus-hankkeesta

Porin kaupunginhallitus on hyväksynyt Porin Jokikeskus -hankkeen taustaselvitysraportin muutoksitta. Päätöksen myötä alkaa hankesuunnitelmien täsmentäminen ja kevään aikana käynnistynee aluetta koskeva suunnittelukilpailu. Hanke käsittää rantarakenteiden uusimista ja yhden sillan rakentamisen laajalla alueella kaupungin keskustan tuntumassa. Uuden sillan ja rantarakenteiden uusimisen kustannusarvio on yhteensä noin 20 miljoonaa euroa. Hanke on kaavailtu toteutettavaksi vuosina 2011-2016.

Helsingin keskustatunnelin rakentaminen ei näytä mahdolliselta lähivuosina

Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto katsoo, että jo pitkään suunnitteilla olleen Helsingin keskustatunnelin rakentaminen ei ole lähivuosina mahdollista rahoitussyistä. Virasto teetti keskustatunnelin maksujärjestelmästä toteutettavuusselvityksen. Sen mukaan tunnelia ei voida rahoittaa pelkästään käyttömaksuilla. Käyttömaksut riittäisivät kattamaan tunnelin rakentamis-, ylläpito- ja käyttökustannuksista vain noin kolmas-neljäsosan.