Kokeile kuukausi maksutta

Suomen Peab kasvoi kannattavasti viime vuonna

Peab Oy onnistui kasvattamaan liikevaihtoaan reippaasti viime vuonna. Samalla yhtiön operatiivinen tulos kipusi plussalle, kun vielä edellisvuonna se oli miinuksella. Peab sai vuonna 2010 myös selvästi edellisvuotta enemmän tilauksia ja tilauskanta oli viime vuoden päätteeksi vuotta aiempaa suurempi. Yhtiön kasvu näkyi myös henkilöstömäärän selvänä kasvuna.

”Peab Oy:n voimakas kasvu asettaa haasteita alkaneelle tilikaudelle, mutta uskon että panostuksemme henkilöstöömme ja taloudellisiin resursseihimme tulee edelleenkin voimistamaan Peab AB -konsernin valitsemaa kasvustrategiaa”, Peab Oy:n toimitusjohtaja Petri Suuperko sanoo.

Yhtiö avasi vuoden 2010 aikana uudet aluetoimistot Lahteen ja Jyväskylään. Peab AB:n ja Ikean välinen suursopimus tuo yhtiölle merkittävän rakennusprojektin myös Kuopioon.

Peab Oy 1-12 2010/1-12 2009

  • Operatiivinen liikevaihto milj. euroa 230/156
  • Operatiivinen tulos milj. euroa 6,6/-6,8
  • Saadut tilaukset milj. euroa 261,6/187,7
  • Tilauskanta milj. euroa 164/132
  • Henkilöstö (kauden lopussa) 654/562

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Suomen Peab kasvoi kannattavasti viime vuonna”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat