Jos sinulle tulee Rakennuslehti, rekisteröitymällä saat kaikki rakennuslehti.fi-sisällöt luettavaksesi.
Jos sinulle ei tule Rakennuslehteä, voit silti rekisteröityä, jolloin saat oikeuden kommentoida lukottomia artikkeleita, mutta et pääse lukemaan lukittuja artikkeleita.
Asuntosijoitusyhtiö Sato teki viime vuoden lopussa ja kuluvan vuoden alussa päätökset lähes 400 uuden vuokra-asunnon rakennuttamisesta. Suurin osa kohteista sijaitsee pääkaupunkiseudulla.
74 prosenttia Suomen väestönkasvusta tuli viime vuonna maahanmuutosta. Muutto painottuu suurimpiin kaupunkeihin ja erityisesti Helsingiin. Maahanmuuton vaikutusta asuntomarkkinoihin tai maahanmuuttajien asunnonhankintamahdollisuuksia ei ole juurikaan tutkittu. Miten esimerkiksi virolainen rakennusmies pystyy hankkimaan asunnon Helsingistä?
Rakennuslehden päätoimittaja Veijo Käyhty kirjoitti pääkirjoituksessaan ”Tontti talon alle ja katto pään päälle” 6.helmikuuta, että kansanedustaja Osmo Soininvaara oli unohtanut kaupungin satojen miljoonien myyntitulot. Soinivaaran mielestä sata miljoonaa lienee suuruusluokaltaan oikein. Hän ihmettelee mistä nämä sadat miljoonat tupsahtivat. Julkaisemme Soininvaaran vastineen asiaan.
Vaikea kuluttajakysyntä pitää asuntorakentamisen hiljaisena tänäkin vuonna. Rakennusteollisuus RT:n helmikuisen asuntotuotantokyselyn mukaan vuokra-asuntojen urakointi yksityisille sijoittajille on noussut entistäkin suurempaan rooliin.
Rakennuttajia ja ammattimaisia kiinteistönomistajia edustavan Raklin toimitusjohtaja Jyrki Laurikaisen mielestä Finzeb-ryhmän esittämät lähes nollaenergiarakentamisen tavoitteet ovat ylikireät. Jos taloihin tuodaan paljon uutta, kokeilematonta talotekniikkaa, pitää ainakin takuuaikojen olla huomattavasti nykyistä pidemmät.
Kaukojäähdytyksen myynti kasvoi vuonna 2014 uuteen ennätykseen. Toimisto- ja liiketilojen sekä asuntojen viilentämiseen ostettiin viime vuonna 191 000 MWh jäähdytysenergiaa.