Jos sinulle tulee Rakennuslehti, rekisteröitymällä saat kaikki rakennuslehti.fi-sisällöt luettavaksesi.
Jos sinulle ei tule Rakennuslehteä, voit silti rekisteröityä, jolloin saat oikeuden kommentoida lukottomia artikkeleita, mutta et pääse lukemaan lukittuja artikkeleita.
Espoolainen Landpro teki viime vuonna runsaan 0,9 miljoonan euron liikevaihdon. Sen kahdeksan asiantuntijaa ja asiakkuudet tulevat kaupan myötä osaksi Sitowise-konsernia.
Yrittäjän taival voi alkaa monella eri tavalla. Yleensä lähdetään pienestä, yhden tai muutaman hengen yrityksestä liikkeelle. Aapo Lahtinen päätti kumppaneineen lähteä isosti liikkeelle ja osti 100 miljoonan euron liikevaihtoa pyörittävän ja kohta 50 vuotta täyttävän infra-alalla toimivan yrityksen Louhintahiekan.
Suomalaisen perheyhtiön Onvestin omistama teräspalveluyhtiö Feon oy laajentaa teräslevyjen esikäsittelyliiketoimintaa ostamalla Seinäjoella toimivan Ferrum Group oy:n koko osakekannan. Muodostuvan kokonaisuuden yhteenlaskettu liikevaihto ylittää 180 miljoonaa…
Jukka Siren luotsaa yhtiötään ensi kevääseen saakka. Yhdistymisen jälkeen uuden yhtiön toimitusjohtajaksi nousee Davidsson Tarkelan toimitusjohtaja Niklas Mahlberg.